VakO 21204:2021

Asiassa oli ratkaistavana kysymys siitä, tuliko A:n suullisen sopimuksen perusteella tapahtuneeseen työskentelyyn X Oy:ssä ajalla 23.5. - 31.12.2018 soveltaa työntekijän eläkelakia vai yrittäjän eläkelakia.

Vakuutusoikeus katsoi asiaa kokonaisuutena arvioituaan, että A:n toiminta X Oy:ssä valituksenalaisena aikana oli tapahtunut työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetussa työsuhteessa. A:n työskentelyyn tuli siten soveltaa työntekijän eläkelakia ajalla 23.5. - 31.12.2018 ja X Oy:n valitus hylättiin.

Esitiedot

Eläkelaitos pyysi Eläketurvakeskukselta päätöstä siitä, mitä työeläkelakia on sovellettava ajalla 23.5. - 31.12.2018 tapahtuneeseen A:n toimintaan X Oy:ssä, josta hän on laskuttanut laskutuspalveluyhtiön kautta. Eläkelaitos pyysi päätöstä myös siitä, mitä tahoa pidettään A:n työnantajana, jos toiminnan katsotaan kuuluvan työntekijän eläkelain soveltamisalaan.

Eläketurvakeskus katsoi päätöksessään, että edellä tarkoitettu A:n toiminta oli tapahtunut työsuhteessa X Oy:öön ja se kuului työntekijän eläkelain soveltamisalaan.

X Oy haki työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta muutosta Eläketurvakeskuksen päätökseen ja vaati, että se vapautetaan velvollisuudesta huolehtia A:n eläketurvasta. X Oy katsoi muun muassa, että Eläketurvakeskuksen päätöksessä on sivuutettu yrittäjyyden tunnusmerkkien objektiivinen arviointi. X Oy:n mukaan arvonlisäveron laskuttaminen palveluksista osoittaa, että A katsoi itsensä yrittäjäksi. Samaan viittaa myös A:lle maksetun palkkion suuruus. A ei ollut normaalin työn johdon alainen ja hänellä oli yrittäjän tapaan myös oikeus käyttää hankkimiaan sijaisia. A:lla ei myöskään ollut sovittua työaikaa. A käytti X Oy:n kalustoa, koska hän ei pystynyt investoimaan omaan kalustoon ja X Oy:n kalustoa oli vapaana.

Muutoksenhakulautakunnan ratkaisu ja perustelut

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi X Oy:n valituksen.

Työntekijän eläkelain (TyEL) 1 §:n 2 momentin mukaan työnantaja on velvollinen järjestämään ja kustantamaan työntekijälleen tämän lain mukaisen eläketurvan Suomessa tehdystä työstä, jollei jäljempänä muuta säädetä. Työntekijä on velvollinen osallistumaan eläketurvansa kustantamiseen työntekijän työeläkevakuutusmaksulla.

TyEL 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan työsuhteella tarkoitetaan työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:n mukaiseen työsopimukseen perustuvaa työsuhdetta.

Työsopimuslain 1 §:n 1 momentin mukaan tätä lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon tai valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan.

Yrittäjän eläkelain (YEL) 1 §:n 3 momentin mukaan yrittäjän on järjestettävä tässä laissa tarkoitettu eläketurva työeläkevakuutusyhtiöistä annetussa laissa (354/1997) tarkoitetussa työeläkevakuutusyhtiössä tai vakuutuskassalaissa (1164/1992) tarkoitetussa eläkekassassa, joka harjoittaa tämän lain mukaista työeläkevakuuttamista.

YEL 3 §:n 1 momentin mukaan yrittäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työsuhteessa tai virka- tai muussa julkisoikeudellisessa toimisuhteessa.

A on käsityksensä mukaan ollut työsuhteessa X Oy:lle. X Oy on katsonut, että A on ollut yrittäjäasemassa. Asiassa saadun selvityksen perusteella A:n työskentely X Oy:lle on tapahtunut suullisen sopimuksen perusteella. X Oy on kertonut, että sen ja A:n välillä on ollut toimeksiantosopimus. Tällaista toimeksiantosopimusta ei ole toimitettu selvityksenä.

A:n tehtäviin on kuulunut muun muassa kuorma-auton kuljettaminen, lattiapohjien ja betonilattioiden teko, lavojen vaihto, koneiden siirto ja huolto, romun keräys ja lajittelu sekä tonttien raivaus. A on ilmoittanut, että X Oy on määrännyt hänen työtehtävänsä, hän on saanut ohjeita X Oy:ltä työtehtäviä varten ja hänen työntekoaan on valvottu työtabletin ohjelman kautta. A:n mukaan työ on ollut jatkuvaa, ja työaika on ollut keskimäärin 8 -14 tuntia. Varsinaista työaikaa ei ole ollut.

A ei ilmoittamansa mukaan ole pystynyt vaikuttamaan työaikoihinsa tai siihen, mitä työtä hän tekee. X Oy:n mukaan A on voinut ottaa myös muita toimeksiantoja, ja toimeksiantoja on voinut tehdä A tai hänen järjestämänsä työntekijä. Edelleen X Oy:n mukaan A:lla on ollut mahdollisuus käyttää apulaisia, ja hänellä myös on ollut mahdollisuus kieltäytyä urakoista ja toimeksiannoista sekä oikeus työskennellä muualla.

A on saanut työskentelyään varten käyttöönsä X Oy:ltä kuorma-auton, työvaatteet, suojaimia ja puhelimen. Vastiketta työstä on maksettu tuntiperusteisesti. Työstä on laskutettu Z Oy:n järjestämän kevytyrittäjyyspalvelun kautta. X Oy on tuonut esille, että A:lle maksettu vastike on ollut yrittäjän veloitustasoa. A:lle maksettuihin vastikkeisiin on sisältynyt arvonlisävero-osuus. Toisaalta vastikkeeseen on selvityksen perusteella kuulunut myös muun muassa tapaturmavakuutusmaksut, työnantajan sairausvakuutusmaksut, päivärahat ja ateriakorvaukset.

Asiassa ei ole ilmennyt, että A olisi työskennellyt muille työnteettäjille sinä aikana, kun hän on työskennellyt X Oy:lle, tai että hänellä olisi tosiasiallisesti ollut mahdollisuus käyttää apulaisia tai sijaisia. A:n työstä on maksettu vastiketta tuntiperusteisesti, eikä asiassa ole käynyt ilmi, että A:lla olisi ollut riskiä siitä, että työn lopputulosta ei hyväksytä. Asiassa saadun selvityksen perusteella A on saanut X Oy:ltä ohjeita ja määräyksiä siitä, mitä työtä tehdään sekä missä, milloin ja miten työ tehdään. A on saanut käyttöönsä X Oy:ltä työvälineet, eikä ulospäin arvioiden ole näyttänyt siltä, että A olisi työskennellyt omaan lukuunsa. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että asiassa ei ole ilmennyt, että A:lla olisi ollut yrittäjäasemaan kuuluvaa itsenäisyyttä suhteessa X Oy:öön, ja että A:lla ei ole ollut yrittäjätoimintaan keskeisesti kuuluvaa yrittäjäriskiä.

Muutoksenhakulautakunta katsoi asiassa saadun selvityksen perusteella, että A on tehnyt kuorma-autonkuljetukseen liittyviä ja muita X Oy:n osoittamia tehtäviä X Oy:n omistamilla ajoneuvoilla sen tarpeiden ja annettujen ohjeiden mukaan. Muutoksenhakulautakunta katsoi kokonaisuutena arvioiden, että A on työskennellyt työsopimuksen perusteella vastiketta vastaan X Oy:n lukuun sen johdon ja valvonnan alaisena. A:n työskentely X Oy:lle ajalla 23.5. - 31.12.2018 on tapahtunut työsuhteessa, ja näin ollen sovellettava laki on työntekijän eläkelaki.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

X Oy haki työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen muutosta vakuutusoikeudelta ja vaati päätöksen kumoamista.

X Oy katsoi, ettei se ole A:n osalta eläkevakuuttamisvelvollinen ajalla 23.5. - 31.12.2018. X Oy:n näkemyksen mukaan ratkaistavana on kaksi pääasiakysymystä. Ensinnäkin, onko A:n täytynyt vilpittömässä mielessä käsittää, ettei kyseessä ole ollut työsuhde vaan toiminta yrittäjänä. Toiseksi, onko A:n työskentely täyttänyt työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetun työsuhteen tunnusmerkistön. X Oy uudisti asiassa aikaisemmin esittämänsä ja totesi lisäksi, että A:lle kerrottiin sekä X Oy:n että laskutuspalveluyhtiön toimesta suullisesti ja kirjallisesti, että hän on vakuuttamisvelvollinen yrittäjän eläkelain mukaisesti. X Oy:n mukaan korkea tuntiveloitus perustui yrittäjyyteen, koska A maksoi yrittäjän eläkelain mukaiset vakuutusmaksunsa itse. X Oy kertoi, että A:n työskentely oli työaikojen puolesta vapaata, säännöllisiä työaikoja ei noudatettu ja yrittäjänä A pystyi tekemään työnsä omien toiveiden mukaan. X Oy kertoi myös, että A oli omalla ilmoituksellaan ja lyhyellä varoitusajalla pitänyt vapaita eikä hän toisaalta vaatinut vuosiloma- tai ylityökorvauksia. X Oy kiinnitti huomiota siihen, ettei A:n työntekoa valvottu tai johdettu millään tavalla. A:lle tarjottiin työtä silloin tällöin ja kerrottiin työn tavoite. X Oy:n mukaan A esitti työtuntinsa lapulla tai sähköpostilla ja hoiti laskutuksen laskutuspalveluyhtiön kautta. X Oy:n kontrolli oli jälkikäteistä ja koski tuntimäärien uskottavuutta. X Oy korosti, että yrittäjänä A:lla oli oikeus ja mahdollisuus harjoittaa rajattomasti kilpailevaa toimintaa joko itse tai muille yrityksille. X Oy:n mukaan yrittäjäriski ilmeni jo pelkästään siitä, ettei yrityksellä ollut velvollisuutta tarjota A:lle töitä mitään tiettyä vähimmäismäärää. Työ oli keikkatyyppistä ja A:lla oli myös oikeus kieltäytyä tarjotuista tehtävistä.

Eläketurvakeskus esitti lausunnossaan valituksen hylkäämistä. Eläketurvakeskus totesi muun ohella, että tuntihinnan mitoittaminen yrittäjätyön ansiotason mukaisesti ei sellaisenaan ole ratkaisevaa työeläkevakuuttamisen kannalta etenkään, kun työskentelystä saatu selvitys viittaa työsuhteeseen. Eläketurvakeskus katsoi lisäksi, ettei asiassa ole esitetty selvitystä, joka osoittaisi A:n työskentelyssä olleen kyse työeläkelaeissa tarkoitetusta itsenäisestä yrittäjänä omaan lukuun harjoitetusta yrittäjätoiminnasta. Eläketurvakeskus katsoi, että A:n työskentelyssä ovat täyttyneet työsuhteen tunnusmerkit ja tämä on työskennellyt työsuhteessa X Oy:öön ajalla 23.5. - 31.12.2018.

X Oy totesi vastineessaan muun ohella, että kaluston lainaaminen yrittäjänä toimineelle A:lle oli ollut luonnollista, jotta asiakkaiden tarpeet oli voitu tyydyttää ja omaa liiketoimintaa harjoittaa sekä edistää. X Oy korosti, että kalusto oli ennen kaikkea yrityksen omassa käytössä ja A oli saanut lainata kalustoa toissijaisena käyttäjänä. A:lle annettiin toimeksiantoja ainoastaan sellaisille päiville, joina käyttökelpoista kalustoa oli vapaana.

A:ta kuultiin Eläketurvakeskuksen lausunnosta sekä X Oy:n vastineesta.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei muutettu. Valitus hylättiin.

Vakuutusoikeuden perustelut

Työntekijän eläkelain 1 §:n 2 momentin mukaan työnantaja on velvollinen järjestämään ja kustantamaan työntekijälleen tämän lain mukaisen eläketurvan Suomessa tehdystä työstä, jollei jäljempänä muuta säädetä.

Saman lain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan työsuhteella tarkoitetaan tässä laissa työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:n mukaiseen työsopimukseen perustuvaa työsuhdetta. Saman lain 4 §:n 1 momentin mukaan työntekijällä on työsuhteensa perusteella oikeus eläketurvaan siten kuin tässä laissa säädetään.

Yrittäjän eläkelain 1 §:n 3 momentin mukaan yrittäjän on järjestettävä tässä laissa tarkoitettu eläketurva työeläkevakuutusyhtiöistä annetussa laissa (354/1997) tarkoitetussa työeläkevakuutusyhtiössä tai vakuutuskassalaissa (1164/1992) tarkoitetussa eläkekassassa, joka harjoittaa tämän lain mukaista työeläkevakuuttamista.

Saman lain 3 §:n mukaan yrittäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työsuhteessa tai virka- tai muussa julkisoikeudellisessa toimisuhteessa.

Saman lain 4 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan tämä laki ei koske ansiotyötä, jonka perusteella yrittäjällä on oikeus eläkkeeseen muun työeläkelain mukaan.

Asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, mitä työeläkelakia sovelletaan toimintaan, jota A on harjoittanut X Oy:n kanssa ajalla 23.5. - 31.12.2018. Arvioitavana on siten se, oliko A toiminut yrittäjäasemassa vai oliko hän ollut työsuhteessa X Oy:öön. Asiassa esitetty selvitys A:n toiminnasta X Oy:ssä edellä mainittuna aikana on osittain ristiriitaista. Riidatonta asiassa on se, että A:n toiminta X Oy:ssä on perustunut suulliseen sopimukseen ja siitä on maksettu vastiketta. Riidattomalta vaikuttaa selvitysten perusteella myös se, millaisia tehtäviä A on X Oy:lle tehnyt. Toisistaan poikkeavia näkemyksiä on sen sijaan esitetty siitä, oliko työskentely täyttänyt työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetun työsuhteen tunnusmerkistön ja oliko A:n tullut käsittää toimineensa yrittäjäasemassa edellä mainittuna aikana.

Kun työeläkelakeja sovellettaessa ratkaistaan sitä, onko kyseessä työsuhteessa vai yrittäjänä tapahtunut toiminta, keskeistä on edellä selostettujen säännösten sisältö huomioon ottaen arvioida, täyttyvätkö työsopimuslaissa säädetyt työsuhteen tunnusmerkit.

Työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työsopimuksella tarkoitetaan sopimusta, jossa työntekijä sitoutuu henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan.

Saman lain 7 §:n 1 momentin mukaan työsopimuksen osapuolet eivät saa siirtää työsopimuksesta johtuvia oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan kolmannelle ilman toisen sopijapuolen suostumusta, ellei jäljempänä säädetystä muuta johdu.

Kaikkien työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyjen edellytysten tulee täyttyä samanaikaisesti, jotta kyseessä voidaan katsoa olevan työsuhde. Edellytysten täyttymistä arvioidaan kokonaisharkinnalla, jossa otetaan huomioon kaikki asiassa esitetty selvitys. Työnteettäjä ja työnsuorittaja eivät voi eläkelaitoksia sitovasti sopia siitä, onko kysymyksessä työsuhde, vaan kysymys työsuhteen olemassaolosta ratkaistaan sen perusteella, ovatko työsuhteen tunnusmerkistöt täyttyneet työnsuorittajan tosiasiallisessa työskentelyssä.

Työn tekemisellä työnantajan lukuun tarkoitetaan sitä, että työstä koituva välitön hyöty tulee työnantajan hyväksi. Työntekijän työstään saama palkkia on sen sijaan välillistä hyötyä. Vaatimus työn tekemisestä toiselle voi jäädä täyttymättä lähinnä vain silloin, kun työntekijä kuuluu työnantajan kanssa samaan varallisuuspiiriin. Viimeksi mainitusta voi olla kysymys esimerkiksi silloin, jos työntekijä omistaa tai hallitsee muutoin työnantajayhtiötä tai sen osaa. Vakuutusoikeus toteaa, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole tullut ilmi mitään sellaista, jonka perusteella olisi pääteltävissä, että A kuuluisi omistuksen tai hallintaoikeuden perusteella X Oy:n varallisuuspiiriin. Tähän nähden vakuutusoikeus katsoo, että A:n toiminnassa täyttyy työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukainen vaatimus työn tekemisestä toiselle.

Työsuhteen olemassaolo edellyttää työsuhteen tunnusmerkkien täyttymistä myös vastikkeellisuuden osalta. Työstä on maksettava työntekijälle rahapalkkaa tai muuta taloudellisen arvon omaavaa vastiketta. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A ja X Oy olivat sopineet siitä, että A:lle maksetaan tuntilaskutukseen perustuva korvaus, joka oli määrältään ollut yli kaksinkertainen alan keskimääräiseen palkkatasoon verrattuna. X Oy:n kertoman mukaan A oli tarjonnut palveluitaan sille tietyllä hinnalla ja korvaus oli maksettu toteutuneiden työtuntien perusteella. A on puolestaan kertonut, että X Oy oli määrännyt korvauksen suuruuden. Vakuutusoikeus toteaa, että A ja X Oy olivat suullisesti sopineet tuntiperusteisesta korvauksesta, joka oli osapuolten näkemyksen mukaan perustunut etukäteen sovittuihin työsuorituksiin. Kysymys oli siten ollut rahana maksettavasta korvauksesta, joka on työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua vastiketta. Vakuutusoikeus katsoo, että asian arvioimisen kannalta merkitystä ei ole vastikkeesta käytetyllä nimityksellä, vastikkeen suuruudella eikä sen määräytymisen perusteilla. Osoituksena yrittäjänä tehdystä työstä ei voida pitää pelkästään keskimääräistä palkkatasoa korkeampaa tuntiveloitusta, mikäli muut työsuhteen tunnusmerkkeinä pidettävät seikat viittaavat työsuhteen olemassaoloon.

Työsuhteen tunnusmerkistöön sisältyy myös se, että luonnollinen henkilö sitoutuu henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun. Työsopimuslain mukaisen pääsäännön mukaan työntekijä tekee työn itse, eikä hänellä ole oikeutta asettaa toista henkilöä sijaansa ilman työnantajan hyväksyntää, kuten työsopimuslain 1 luvun 7 §:n 1 momentista ilmenee. Työnantajan suostumuksella työntekijä voi ottaa itselleen apulaisen ja vastaavalla tavalla on mahdollista, että työntekijä ottaa itselleen sijaisen, joka suorittaa työtehtävän hänen puolestaan.

X Oy on kertonut, että A oli suunnitellut työnsä ja ajonsa itsenäisesti, tehnyt itsenäisesti työ- ja ajosuunnitelmat sekä järjestänyt niihin sopivan henkilön. X Oy:n mukaan toimeksiantosuhteen alussa A oli oma-aloitteisesti tuonut esille sen, että hän voi tarvittaessa järjestää itselleen sijaisen. A on puolestaan kertonut, ettei hän ollut saanut valita työtehtäviään ja X Oy oli määrännyt hänen tekemänsä työt. A:n mukaan X Oy oli myös hankkinut hänelle sijaisen. Näin oli toimittu esimerkiksi silloin, kun A oli ilmoittanut sairauspoissaolosta. A:n kertoman mukaan hänellä ei ollut oikeutta palkata sijaista itselleen työnteettäjää kuulematta. Vakuutusoikeus toteaa, että kirjallisen työsopimuksen puuttuessa asiassa on jäänyt epäselväksi, mitä osapuolten välillä oli sovittu mahdollisuudesta käyttää apulaisia ja sijaisia. Toisaalta asiassa ei myöskään ole esitetty selvitystä siitä, että A olisi hankkinut itselleen apulaisen työn tekemiseen tai järjestänyt itselleen sijaisen sairauspoissaolon tai muun syyn vuoksi. Vastakkaisen näytön puuttuessa vakuutusoikeus katsoo, että työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy A:n toiminnassa myös siltä osin kuin on kysymys työn tekemisestä henkilökohtaisesti.

Työnantajan johto- ja valvontaoikeus eli direktio-oikeus on käytännössä keskeisin työsuhteen tunnusmerkeistä, kun arvioidaan, onko kyse työsuhteessa tehdystä työstä vai esimerkiksi toimeksiantosuhteessa tapahtuneesta toiminnasta. Koska työnantajalla on päätösvalta työtä koskevissa asioissa sekä oikeus johtaa ja valvoa työn tekemistä, työsuhteessa olevan työntekijän asema suhteessa työnantajaan on epäitsenäinen. Työnantajan direktio-oikeuden osalta oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on vakiintuneesti katsottu, että pelkkä oikeus johtoon ja valvontaan on tämän työsuhteen tunnusmerkin täyttymiseksi riittävää. Työsuhteessa olevasta työntekijästä poiketen yrittäjä on itsenäisessä asemassa suhteessa työnteettäjään eikä tämä ole työnteettäjän direktio-oikeuden alainen.

X Oy:n näkemyksen mukaan A ei ollut työnjohdon alainen työskennellessään ajalla 23.5. - 31.12.2018. A:lla oli ollut mahdollisuus itsenäisesti suunnitella työtään, ja hän oli lisäksi voinut kieltäytyä toimeksiantojen tekemisestä. A:lla oli ollut mahdollisuus harjoittaa ansiotoimintaansa myös muualla eikä hänelle ollut asetettu työsuhteisiin liittyvää työsopimuslain 3 luvun 3 §:n mukaista kilpailevan toiminnan kieltoa. X Oy:n mukaan se oli valvonut ainoastaan A:n kirjaamien työtuntien oikeellisuutta. A:n näkemyksen mukaan työtehtävät oli määrätty X Oy:n toimesta eikä hänellä ollut mahdollisuutta valita työtehtäviään. Hänelle oli määrätty uusia työkeikkoja X Oy:n toimesta ja työt oli kuitattu tehdyiksi sovelluksella, jota oli käytetty työtabletilla. A:n mukaan työn tekemistä oli X Oy:n toimesta myös valvottu. A on kertonut käyttäneensä työhönsä X Oy:n työvälineitä, kuten kuorma-autoa, työvaatteita, suojaimia, puhelinta ja tablettia. A:n mukaan hänellä ei ollut varsinaista työaikaa eikä hänellä käsityksensä mukaan ollut oikeutta työskennellä samanaikaisesti muille työnteettäjille.

Vakuutusoikeus toteaa, että direktio-oikeuteen liittyvillä työsuhteen tunnusmerkeillä tarkoitetaan johtamisen osalta työnantajan oikeutta ennen työn aloittamista ja tarvittaessa työn tekemisen aikana määrätä missä, miten ja milloin työ tehdään. Valvonnan osalta puolestaan tarkoitetaan työnantajan oikeutta seurata sitä, että työntekijä noudattaa hänelle annettuja ohjeita sekä työn suorittamista koskevia määräyksiä. Työnantajan ei kuitenkaan edellytetä konkreettisesti johtavan tai valvovan työntekijän työtä. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää vain sitä, että työnantajalla on sopijapuolten asemasta johtuen mahdollisuus ryhtyä konkreettisiin toimiin työn johtamiseksi ja valvomiseksi. Työnsuorittajan aseman edellytetään lisäksi olevan siten epäitsenäinen, että hän on velvollinen noudattamaan työnantajan hänelle mahdollisesti antamia ohjeita ja määräyksiä.

Osapuolten näkemykset A:n toiminnan luonteesta ja X Oy:n mahdollisuudesta johtaa sekä valvoa A:n työskentelyä ovat ristiriitaista. Direktiotunnusmerkin täyttymisen kannalta ei kuitenkaan ole ratkaisevaa, oliko A saanut itse päättää, milloin hän on ollut X Oy:n käytettävissä. Ratkaisevana ei voida myöskään pitää sitä, ettei X Oy ollut kertomansa mukaan voinut vaikuttaa A:n työtuntien määrään tai siihen, oliko A ottanut tiettyä työtehtävää vastaan. Tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksellistä on sen sijaan se, oliko X Oy:llä ollut halutessaan mahdollisuus vaikuttaa A:n työnteon tapaan, aikaan ja paikkaan niissä tilanteissa, joissa A oli ottanut työtehtävän vastaan. Vakuutusoikeuden arvion mukaan A:n tapauksessa työn tekemisen tosiasialliset olosuhteet vaikuttavat sellaisilta, että X Oy:llä oli A:n käyttämien työvälineiden, erityisesti hänen käyttämänsä kuorma-auton sekä töiden kuittaamiseen tarkoitetun työtabletin, kautta ollut mahdollisuus johtaa ja valvoa tämän työskentelyä. Tähän nähden vakuutusoikeus katsoi, että työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy A:n toiminnassa myös direktio-oikeuden osalta.

X Oy:n ja A:n välisestä suullisesta sopimuksesta saadut tiedot ovat ristiriitaisia. A:n työskentelyolosuhteissa on tullut esille myös seikkoja, jotka viittaavat työsuhteen sijasta asemaan itsenäisenä yrittäjänä. A:n tilannetta on tämän vuoksi syytä tarkastella kokonaisuutena
arvioiden myös itsenäisen yrittäjän käsitteen ja itsenäisen yrittäjyyden tunnusmerkistön perusteella.

Itsenäisen yrittäjän käsite on määritelty edellä selostetussa yrittäjän eläkelain 3 §:ssä. Itsenäisen yrittäjyyden tunnusmerkistön osalta ei sen sijaan ole säännöksiä, vaan tunnusmerkistö on muodostunut työoikeudellisessa oikeuskäytännössä. Itsenäisen yrittäjyyden aineelliseen tunnusmerkistöön kuuluvat toiminnan yleisyys ja julkisuus, yrittäjäriski sekä yrittäjän vapaus. Itsenäisen yrittäjyyden muodolliseen tunnusmerkistöön kuuluvat muun muassa ilmoitusten tekeminen viranomaisrekistereihin kuten esimerkiksi kaupparekisteriin ja ennakkoperintärekisteriin sekä yrittäjän eläkelain
mukaisen vakuutuksen ottaminen. Myös sitä, laskuttaako työn suorittaja korvauksen ja sisältyykö summaan arvonlisävero, voidaan pitää itsenäisen yrittäjyyden muodollisena tunnusmerkkinä.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A on kirjautunut laskutuspalveluyhtiön tarjoamaan kevytyrittäjäpalveluun huhtikuussa 2018 ja hyväksynyt samalla palvelun käyttöehdot. Niissä on mainittu palvelun käyttäjän kuuluvan yrittäjän eläkelain piiriin, mutta yrittäjän eläkelain mukaisen vakuutuksen ottamisen olevan palvelun käyttäjän vastuulla. A on ajalla 23.5.2018 - 28.6.2019 kirjannut laskutukset laskutuspalveluun. Laskutuspalveluyhtiön mukaan A oli laskuttanut ainoastaan X Oy:tä, mutta sillä ei ilmoituksensa mukaan ollut käytössään tarkempia tietoja A:n mahdollisesta toiminnasta muissa yrityksissä tai hänen mahdollisesti käyttämistään muista laskutuspalveluista. X Oy:n mukaan A oli työskennellyt laskutuspalveluyhtiön kautta. Korvaus oli maksettu tuntiperusteisesti ja korvaukseen oli sisältynyt arvonlisäveron osuus. A:n kertoman mukaan hän ei ollut toiminut yrittäjänä eikä kevytyrittäjänä. Hänellä ei myöskään ollut omaa toiminimeä tai yritystä eikä hän ollut ottanut yrittäjän eläkelain mukaista vakuutusta. A on kertonut tehneensä töitä X Oy:n kalustolla.

Asiassa on riidatonta se, että A oli työskennellyt X Oy:n hallinnassa olleella kalustolla. A:n käytössä oli myös ollut X Oy:n työvaatteet, työpuhelin sekä tabletti. Työnsuorittajana olleen A:n olosuhteiden perusteella ei ole pääteltävissä, että hänellä olisi ollut suoritettavasta työstä tai sen laadusta sellainen taloudellinen riski, joka on tyypillistä itsenäiselle yrittäjälle. Osapuolten näkemykset A:n mahdollisuudesta työskennellä samanaikaisesti usealle työnantajalle poikkeavat toisistaan. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että A olisi markkinoinut toimintaansa ja hankkinut siten itselleen uusia asiakkaita. Kuitenkin myös työsuhteessa olevalla henkilöllä on mahdollisuus tehdä samaa työtä usean eri työnantajan palveluksessa. A:n mahdollista työskentelyä muiden työnantajien palveluksessa ei siten ole tässä tapauksessa pidettävä seikkana, joka viittaisi siihen, ettei kysymyksessä ole ollut työsuhde.

Työsuorituksen laskuttaminen laskutuspalveluyhtiön kautta ja se, että X Oy:n A:lle maksamaan korvaukseen oli sisältynyt arvonlisäveron osuus, ovat seikkoja, jotka viittaavat toimintaan itsenäisenä yrittäjänä. A oli oma-aloitteisesti liittynyt laskutuspalveluyhtiön asiakkaaksi ja hyväksynyt sen käyttöehdot, joissa oli mainittu yrittäjän eläkelain mukaisesta vakuuttamisvelvollisuudesta.

A:n työn tekemisen tosiasiallisista olosuhteista esitetty selvitys sekä hänen asemaansa työn suorittajana liittyvät taloudelliset ja sosiaaliset seikat kokonaisuutena huomioon ottaen vakuutusoikeus katsoo, etteivät pelkästään laskutuksen hoitaminen laskutuspalveluyhtiön kautta ja arvonlisäveron osuuden sisällyttäminen laskutettuun summaan kuitenkaan osoita A:n toimineen valituksenalaisena aikana itsenäisenä yrittäjänä. Henkilön toimintaan sovellettava työeläkelaki ei myöskään määräydy suoraan sen perusteella, mitä henkilön toiminnassaan käyttämän palvelun sopimusehdoissa on työeläkevakuuttamisen osalta mahdollisesti mainittu.
Vakuutusoikeus katsoo, että A:n toiminta X Oy:ssä valituksenalaisena aikana on tapahtunut työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetussa työsuhteessa. A:n työskentelyyn tulee siten soveltaa työntekijän eläkelakia ajalla 23.5. - 31.12.2018.

Lainkohdat

Työntekijän eläkelaki 1 § 2 mom., 2 § 1 mom. 2 kohta ja 4 § 1 mom.
Yrittäjän eläkelaki 1 § 3 mom., 3 § ja 4 § 1 mom. 5 kohta

‍