VakO 6258:2012

Valtiokonttori oli myöntänyt A:lle rikosvahinkolain mukaisen enimmäiskorvauksen ansionmenetyksestä. Valtiokonttori oli katsonut, että rikosvahinkolain nojalla ansionmenetyskorvausta voidaan myöntää enintään 360 päivältä vuodessa. Vakuutusoikeus katsoi, että ansionmenetys tuli määritellä kalenterivuoden todellisten päivien lukumäärän mukaan. Näin ollen A:lla oli oikeus ansionmenetyskorvaukseen ajalta 1.1.2009 - 31.12.2011 365 päivän mukaan kultakin kalenterivuodelta.

Esitiedot

A haki Valtiokonttorilta korvausta rikosvahinkolain nojalla ansionmenetyksestä ajalta 1.1.2009 - 31.12.2011.

Valtiokonttorin ratkaisu

Valtiokonttori myönsi A:lle 29.11.2012 antamallaan päätöksellä korvausta ansionmenetyksestä ajalta 1.1.2009 - 31.12.2011 4.200 euroa kuukaudessa (30 x 140 euroa / päivä). Tehtyjen myötävaikutusalennusten jälkeen A:lle maksettiin yhteensä 34.949,56 euroa.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta Valtiokonttorin päätökseen ja vaati, että ansionmenetyksestä suoritettava korvaus lasketaan kalenterivuoden todellisten päivien lukumäärän perusteella.

A katsoi, että Valtiokonttorin laskutapa oli johtanut yhteensä 3 x 5 = 15 päivää liian pieneen korvaukseen. A:n mukaan valituksenalaista päätöstä tuli muuttaa siten, että kunkin vuoden ansionmenetyskorvauksena pidetään 365 x 140 euroa = 51.100 euroa.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Valtiokonttorin päätöstä muutettiin ja Valtiokonttori määrättiin suorittamaan A:lle ansionmenetyskorvaus ajalta 1.1.2009 - 31.12.2011 365 päivän mukaan kultakin kalenterivuodelta. Asia palautettiin Valtiokonttorille tästä päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Vakuutusoikeuden perustelut

Asiassa on kysymys A:lle rikosvahinkolain nojalla myönnettävän ansionmenetyskorvauksen määrästä. Rikosvahinkolaissa ansionmenetyskorvaukselle on säädetty enimmäismäärä. Rikoksen seurauksena A:lle aiheutunut todellinen ansionmenetys on ollut niin suuri, että Valtiokonttori on valituksenalaisella päätöksellä myöntänyt hänelle rikosvahinkolaissa säädetyn enimmäismäärän mukaisen korvauksen.

Ansiomenetyskorvauksen enimmäismäärää määritellessään Valtiokonttori on katsonut, että rikosvahinkolain nojalla korvausta ansiomenetyksestä voidaan myöntää enintään 360 päivältä vuodessa. A on vaatinut, että korvausta on myönnettävä kalenterivuoden mukaisesti 365 päivältä.

Rikosvahinkolain 5 §:n mukaan korvaus ansionmenetyksestä määrätään vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2 a ja 2 b §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan. Korvaus on kuitenkin enintään 140 euroa päivältä vähennettynä korvaukseen oikeutetulle samalta ajalta tulevan ansiotulon määrällä.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 a §:n mukaan ansionmenetyksestä määrätään korvaus ottamalla lähtökohdaksi arvio ansiotulosta, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut. Tästä vähennetään ansiotulo, jonka vahinkoa kärsinyt vahinkotapahtumasta huolimatta on saanut tai olisi voinut saada taikka jonka hänen arvioidaan vastaisuudessa saavan ottaen huomioon hänen työkykynsä, koulutuksensa, aikaisempi toimintansa, mahdollisuutensa uudelleen kouluttautumiseen, ikänsä, asumisolosuhteensa ja näihin verrattavat muut seikat.

Vahingonkorvauslain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 167/2003 vp) yleisperusteluiden mukaan vahingonkorvauslaissa ei ole tarkempia säännöksiä siitä, miten tulojen vähentymisestä suoritettava korvaus määrätään. Korvauksen määräämisen lähtökohtana on täyden korvauksen periaate.

Rikosvahinkolakia soveltaessaan vakuutusoikeus on vakiintuneesti tukeutunut soveltuvin osin Liikennevahinkolautakunnan normeihin ja ohjeisiin siltä osin kuin rikosvahinkolaissa ei ole yksityiskohtaisemmin säädetty rikosvahinkolain nojalla myönnettävien korvauksien määristä.

Liikennevakuutuslain 6 §:n mukaan liikennevahingon korvaus määrätään soveltaen vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2, 2 a–2 d, 3, 4, 4 a, 4 b, 5, 7 ja 8 §:n sekä 7 luvun 3 §:n säännöksiä. Oikeutta korvaukseen kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ei kuitenkaan ole, jos henkilövahinko on ollut vähäinen, eikä vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:ää sovelleta 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. (16.6.2004/510)

Liikennevakuutuslain mukaisessa korvauskäytännössä on vahingonkorvauslain vuoden 2006 alussa voimaan tulleen lainmuutoksen, jonka yhteydessä on muutettu myös ansionmenetyskorvausta koskevaa 5 luvun 2 a §:ää, jälkeen siirrytty vuosityöansion päiväpalkan laskennassa käyttämään kertoimena todellisten päivien määrää eli 365 päivää. Tämän käytännön on katsottu vastaavan paremmin vahingonkorvauslain henkeä.

Vakuutusoikeus toteaa, että rikosvahinkolaissa on säädetty ansionmenetyskorvaukselle ainoastaan päiväkohtainen enimmäismäärä, mutta rikosvahinkolaissa ei ole säädetty mitään siitä, mikä on ansiomenetyskorvauksen enimmäismäärä kuukaudessa ja/tai vuodessa.

Rikosvahinkolain ansiomenetystä koskevia säännöksiä sovellettaessa kysymys vuoteen sisätyvien päivien lukumäärästä voi nousta esiin kahdella eri tavalla. Ensinäkin arvioitaessa vahingon kärsineelle rikoksen seurauksena aiheutuneen todellisen ansionmenetyksen vuotuista määrää hänen päiväpalkkansa perusteella. Toiseksi rikosvahinkolain ansionmenetystä koskevia säännöksiä sovellettaessa kysymys vuoteen sisältyvien päivien lukumäärästä voi nousta esiin myös silloin, kun henkilön todellisen ansiomenetyksen määrä on niin suuri, että rikosvahinkolaissa säädetyt korvattavan ansionmenetyksen enimmäismäärää koskevat lainkohdat tulevat sovellettaviksi. Nyt ratkaistavana olevassa A:n tapauksessa kysymys on tästä tilanteesta.

Rikosvahinkolakia sovellettaessa arvio ansionmenetyksen vuotuisesta määrästä päiväpalkan perusteella tehdään asianomaisten vahingonkorvauslain säännösten nojalla. Ottaen huomioon vakuutusoikeuden soveltuvin osin noudattamat Liikennevahinkolautakunnan normit ja ohjeet, joihin tukeudutaan myös yleisissä tuomioistuimissa, vakuutusoikeus katsoo, että arvioitaessa rikosvahingon seurauksena ansionmenetystä kärsineen henkilön päiväpalkan perusteella määriteltävän todellisen vuosiansionmenetyksen määrää vuoteen sisältyvien päivien lukumääränä on perusteltua käyttää kalenterivuoden mukaista 365 päivää. Selvyyden vuoksi olisi kuitenkin perusteltua, että arvioitaessa rikosvahinkolain nojalla korvattavan ansiomenetyksen määrää kaikissa tilanteissa vuoteen sisältyvien päivien määrä laskettaisiin yhtenevällä tavalla eli siis myös silloin kun määritellään rikosvahinkolain nojalla myönnettävän ansionmenetyskorvauksen enimmäismäärää.

Valtiokonttori on A:n asiassa käyttänyt kuukausittaisen ansionmenetyksen laskelmassa 30 päivän laskennallista sääntöä, joka ei perustu selkeisiin rikosvahinkolain säännöksiin. Laskennallinen 30 päivän sääntö perustuu vakiintuneeseen käytäntöön, joka on yhdenmukainen tapaturmavakuutuslain kanssa. Edellä kerrottu laskentaperuste johtaa siihen, että rikosvahinkolain nojalla myönnettävän ansionmenetyskorvauksen vuosittainen enimmäismäärä muodostuu 360 päivän suuruiseksi eli kalenterivuoden todellisten päivien määrää pienemmäksi. Valtionkonttorin soveltamaa laskennallista sääntöä voidaan kuitenkin perustella sillä, että se on käytännön soveltamisen kannalta selkeä ja johdonmukainen ja siten voi edesauttaa myös korvauskäytännön yhdenmukaisuutta.

Vakuutusoikeus toteaa, että rikosvahinkolain keskeisimpiä tavoitteita ja periaatteita on täyden korvauksen periaate, mutta oikeuspoliittisista syistä valtion korvausvastuuta rikoksesta on joiltain osin rajoitettu. Kun rikosvahinkolain ensisijaisena tavoitteena on kuitenkin vahingon korvaaminen täysimääräisesti, vakuutusoikeus katsoo, että rikosvahinkolain kaikkia täyden korvauksen periaatetta rajoittavia säännöksiä tulee tulkita suppeasti ja aina täyden korvauksen määrää mahdollisimman vähän rajoittavalla tavalla. Koska rikosvahinkolaissa ei ole säädetty ansiomenetyskorvauksen enimmäismäärästä kuukaudessa ja/tai vuodessa, vakuutusoikeus katsoo, ettei täyden korvauksen periaatetta voida rajoittaa pelkästään lakiin perustumattomalla vakiintuneella käytännöllä. Edellä kerrotuin perustein vakuutusoikeus katsoo, että rikosvahinkolain 5 §:n 1 momentin mukaisena ansiomenetyksen enimmäismääränä on pidettävä 365 päivää vuodessa. Näin ollen A:lla on oikeus saada rikosvahinkolain nojalla korvausta ansionmenetyksestään ajalta 1.1.2009 – 31.12.2011 365 päivältä vuodessa.

Lainkohta Rikosvahinkolaki 5 §