VakO 2995:2022

A oli työskennellyt IT-tukihenkilönä B ry:ssä ajalla 1.12.2020–30.11.2021. Välittömästi palkkatukijakson päättymisen jälkeen A oli jatkanut samoissa tehtävissä työskennellen tarvittaessa ja vastikkeetta, keskimäärin yksi-kaksi tuntia viikossa. Vakuutusoikeus katsoi ottaen erityisesti huomioon, että A oli aiemmin työskennellyt työsuhteessa samoissa tehtävissä, joissa työskentelyä hän oli jatkanut työsuhteen päättymisen jälkeen palkatta, että hän oli työttömyysturvalaissa ja sitä koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla työskennellyt 1.12.2021 alkaen palkatta sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta työmarkkinatukeen kyseisestä ajankohdasta lukien.

Esitiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto oli antanut työvoimapoliittisen lausunnon, jonka mukaan A:lla ei ollut oikeutta työttömyysetuuteen 1.12.2021 alkaen, koska hän työskenteli palkatta yrityksessä tai sellaisissa
tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana. Lausunnon perusteluiden mukaan A oli ollut palkkatuetussa työssä B ry:llä ajalla 1.12.2020–30.11.2021 IT-tukihenkilön tehtävissä. A:n ilmoituksen mukaan hän oli jatkanut kyseisessä tehtävässä palkatta 1.12.2021 alkaen tarpeen vaatiessa.

Kansaneläkelaitos oli sitä sitovan työvoimapoliittisen lausunnon johdosta evännyt A:lta työmarkkinatuen 1.12.2021 alkaen.

A valitti Kansaneläkelaitoksen päätöksestä sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan ja vaati Kansaneläkelaitoksen päätöksen kumoamista. A vetosi siihen, että kyse oli harvakseltaan tehdystä palkattomasta vapaaehtoistyöstä voittoa tavoittelemattomalle ja järjestölähtöiselle taholle.

Muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen.

Muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut

Työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:n mukaan työnhakijalla on oikeus työttömyysetuuteen tämän lain mukaisesti siltä ajalta, jona hän palkatta osallistuu tavanomaiseen yleishyödylliseen vapaaehtoistyöhön tai tavanomaiseen talkootyöhön.

Työnhakijalla, joka palkatta työskentelee yrityksessä tai sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.

A on työskennellyt IT-tukihenkilönä palkkatuetussa työsuhteessa B ry:llä ajalla 1.12.2020−30.11.2021. Hän on jatkanut IT-tukihenkilönä työskentelyä työsuhteen päättymisen jälkeen. A ei saa työstään palkkaa tai palkkiota.

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta toteaa että, jos henkilö on aiemmin ollut vapaaehtoistyötä järjestävän tahon palveluksessa työsuhteessa ja siirtyy tekemään samoja tai samankaltaisia tehtäviä palkattomana vapaaehtoistyönä, kyseessä olevia tehtäviä pidetään yleisesti työsuhteessa tehtävinä. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella A on ollut työsuhteessa IT-tukihenkilönä B ry:llä, ja hän on työsuhteen päättymisen jälkeen siirtynyt tekemään samoja tehtäviä palkattomana vapaaehtoistyönä. Siten A:n katsotaan työskentelevän palkatta sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa. Kyse ei ole myöskään ollut satunnaisesta työskentelystä, koska A:n palkkatuettu työsuhde on kestänyt vuoden ajan. Näin ollen A:n työmarkkinatuki on voitu evätä 1.12.2021 alkaen. Valituksenalaista päätöstä ei ole syytä muuttaa A:n valituksessa ja vastaselityksessä esittämistä seikoista
huolimatta.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, että hänelle tulee myöntää työmarkkinatuki 1.12.2021 alkaen.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Vakuutusoikeus hylkäsi A:n valituksen.

Äänestysratkaisu (10–7).

Vakuutusoikeuden perustelut

Vakuutusoikeus hyväksyy sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut.
Ottaen erityisesti huomioon, että A on aiemmin työskennellyt työsuhteessa samoissa tehtävissä, joissa työskentelyä hän on jatkanut työsuhteen päättymisen jälkeen palkatta, on hänen katsottava laissa ja sitä koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla työskennelleen 1.12.2021 alkaen palkatta sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa. Näin ollen hänellä ei ole oikeutta työmarkkinatukeen sanotusta ajankohdasta lukien.

Eri mieltä olleen esittelevän jäsenen äänestyslausunto, johon muut eri mieltä olleet jäsenet yhtyivät

Kumoan sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen ja määrään Kansaneläkelaitoksen maksamaan A:lle työmarkkinatukea 1.12.2021 alkaen, mikäli hän muutoin täyttää sen saamisen edellytykset.

Sovellettavat säännökset ja lainvalmisteluaineisto

Työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työnhakijalla on oikeus työttömyysetuuteen tämän lain mukaisesti siltä ajalta, jona hän palkatta osallistuu tavanomaiseen yleishyödylliseen vapaaehtoistyöhön tai tavanomaiseen talkootyöhön.

Saman pykälän 2 momentin mukaan työnhakijalla, joka palkatta työskentelee yrityksessä tai sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.

Nykyistä työttömyysturvalakia edeltävään työttömyysturvalakiin on lisätty nykyisen lain 2 luvun 4 §:ää olennaisesti vastaava 4 a § lailla 680/1997, jota koskevassa hallituksen esityksessä (HE 88/1997 vp) on todettu muun ohella, että vapaaehtoistyön keskeisiä tunnusmerkkejä ovat vastikkeettomuus ja työskentelyn tapahtuminen yleishyödyllisten päämäärien edistämiseksi tai taloudellista voittoa tavoittelemattoman yhteisön toiminnan tukemiseksi. Samassa hallituksen esityksessä on lisäksi todettu, että työelämän vääristymisen estämiseksi henkilöä ei pidettäisi työttömänä hänen työskennellessään palkatta tehtävissä, jotka yhteiskunnassa yleisesti tehdään palkkatyönä, yritystoimintana tai hankitaan ostopalveluna.

Asiassa saatu selvitys

A on työskennellyt palkkatuella IT-tukihenkilönä B ry:ssä ajalla 1.12.2020–30.11.2021. Tämän jälkeen hän on osallistunut palkatta yhdistyksen toimintaan IT-tukihenkilönä. A on kertonut tehneensä vapaaehtoistyötä yhdistyksessä 30.11.2021 jälkeen vain tarpeen vaatiessa, enintään pari tuntia viikossa.

Yhdistyksen toiminnanjohtaja on kirjallisessa lausunnossaan kertonut, että A toimii yhdistyksen vapaaehtoisena IT-tukena keskimäärin yksi–kaksi tuntia viikossa. Kyse ei ole tehtävästä, joka yhdistyksessä teetettäisiin työsuhteessa, vaan A:n omasta kiinnostuksesta lähteneestä pyyteettömästä
vapaaehtoistoiminnasta ja auttamisen halusta. Yhdistyksellä ei ole mahdollisuutta palkata erillistä IT-tukihenkilöä.

Arviointi ja johtopäätökset

Työ- ja elinkeinotoimisto on lausunnossaan sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalle todennut, että sen näkemyksen mukaan toiminnan vaatimalla työmäärällä, työskentelyn vapaaehtoisuudella tai sillä, että työnantajana on voittoa tavoittelematon yhdistys, ei ole merkitystä, koska A on aiemmin työskennellyt työsuhteessa samoissa tehtävissä, joissa työskentelyä hän on jatkanut työsuhteen päättymisen jälkeen palkatta.

Totean, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (muun muassa Finlex-säädöspalvelussa julkaistu vakuutusoikeuden ratkaisu 7201:2005) lähtökohtaisesti yleishyödyllisissä yhdistyksissä palkatta tehtyä työtä voidaan pitää tavanomaisena yleishyödyllisenä vapaaehtoistyönä, mutta mikäli kyse on sellaisen työnteon jatkamisesta, jota henkilö on edeltävästi tehnyt palkallisena, kyseessä olevia tehtäviä pidetään lähtökohtaisesti työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla yleisesti työsuhteessa tehtävinä.

Lisäksi totean, että työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:n 2 momentin mukainen työttömyysetuutta koskevan oikeuden menettämiseen johtava palkatta työskentely ei säännöksen sanamuodon mukaan ole riippuvainen tällaisen työskentelyn määrästä.

Asiassa esitetyn luotettavana pidettävän selvityksen perusteella A:n osallistuminen yhdistyksen toimintaan B ry:ssä on 1.12.2021 lukien rajoittunut keskimäärin yhteen tai kahteen tuntiin viikossa.

A:n jatkettua osallistumistaan yhdistyksen toimintaan palkatta 30.11.2021 jälkeen näin vähäisessä määrin, hänen toimintansa luonteen on katsottava muuttuneen olennaisesti toisenlaiseksi hänen palkkatuetun työnsä päättymisen jälkeen. Tähän nähden se seikka, että A on välittömästi 1.12.2021 edeltäen työskennellyt samalle yhdistykselle palkkatuettuna työntekijänä, ei arvioni mukaan osoita, että kyse olisi 1.12.2021 lukien palkatta työskentelystä sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana.

A:n osallistumista yhdistyksen toimintaan 1.12.2021 lukien on näin ollen pidettävä työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:n 1 momentin mukaisena osallistumisena tavanomaiseen yleishyödylliseen vapaaehtoistyöhön.

Lainkohdat

Työttömyysturvalaki 2 luku 4 §