VakO 4616:2018

Vakuutusoikeus katsoi, että eläkekassan osakkaan vastuu eläkekassan velvoitteista on aina viimesijaista ja päättyy selvitystilaan asettamiseen. Eläkekassan vakavaraisuusvaje peritään vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin nojalla viimesijaisesti eläkekassan osakkaalle määrättävällä lisävakuutusmaksulla, joka määräytyy selvitystilahetken tilinpäätöksen mukaan. Eläkekassan osakkaan velvollisuuksien päättyessä selvitystilaan, päättyvät samaan ajankohtaan myös kassan osakkaan oikeudet. Eläkekassan osakas ei ole vastuussa eläkekassan selvitystilan alkamisen jälkeen syntyvistä velvoitteista. Eläkekassan selvitystilan aikainen omaisuuden arvonnousu ei vähennä kassan osakkaan vastuuta eikä selvitystilan aikainen arvonlasku lisää kassan osakkaan vastuuta. Näin ollen eläkekassan osakkaalla ei ollut vastuuta eläkekassan selvitystilan alkamisen jälkeen syntyneestä rahastoonsiirtovelvoitteesta eikä eläkekassan osakkaalla ollut oikeutta saada hyväkseen eläkekassan omaisuuden selvitystilan jälkeistä arvonnousua.

Esitiedot

Eläkekassa X oli asetettu selvitystilaan 15.12.2011. Eläkekassa oli vuonna 2012 maksuunpannut osakkailleen vuoden 2011 vakuutusmaksuja yhteensä 13.425.606 euroa. Eläkekassan vakavaraisuus oli alittanut vakavaraisuusrajan. Lisäperintä oli maksuunpantu osakkaille vakuutettujen palkkasummien suhteissa. Osakas Y:lle oli 15.11.2012 päivätyllä laskulla maksuunpantu vuoden 2011 vakuutusmaksuja 153.028,50 euroa.

Vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamallaan päätöksellä kumonnut työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen siltä osin kuin asiassa oli ollut kysymys 15.11.2012 päivätyllä laskulla määrätyn tilivuotta 2011 koskevan vakuutusmaksun maksuunpanosta. Vakuutusoikeus oli katsonut edellä mainitun maksun vakuutuskassalain vastaiseksi.

Vakuutusoikeuden päätöksen jälkeen eläkekassa oli vuonna 2016 maksuunpannut osakkailleen vakuutusmaksuja vuodelta 2011 yhteensä 16.684.205 euroa. Summaan oli sisältynyt vakuutusmaksusaaminen selvityshetkellä 15.12.2011 määrältään 13.425.606 euroa. Tämän lisäksi summaan oli sisältynyt rahastoonsiirtovelvoite ajalta 16.12.2011 - 30.9.2016 määrältään 3.674.508 euroa. Lisäperintä oli maksuunpantu osakkaille vakuutettujen palkkasummien suhteissa. Osakas Y:lle oli 17.11.2016 päivätyllä laskulla maksuunpantu vuoden 2011 vakuutusmaksuja 194.762,66 euroa. Eläkekassa X oli asetettu konkurssiin 5.2.2018.

Osakas Y oli työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalle tekemässään perustevalituksessa vaatinut lisävakuutusmaksun maksuunpanon kumoamista. Asiassa sivuväliintulijaksi ilmoittautunut vakuutuslaitos Z oli yhtynyt muutoksenhakijan vaatimukseen lisävakuutusmaksun maksuunpanon kumoamisesta.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen. Äänestysratkaisu (3-2).

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan perustelut

Pääasia

A. Sovellettavat säännökset

Nyt ratkaistavassa asiassa oli kyse vuoteen 2011 liittyvistä vakuutusmaksuista, joten sovellettavana olivat tuona ajankohtana voimassa olleet vakuutuskassalain (VKL) säännökset.

VKL 83 d §:n 5 momentissa on säädetty, että jos toimintapääoma on pienempi kuin vakavaraisuusraja, lisävakuutusvastuuta ei saa purkaa vakuutusmaksujen alentamiseen. Jos vakavaraisuutta ei voida muulla tavoin vahvistaa, lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla. Jos toimintapääoma kuitenkin alenee 1 momentin mukaisen sijoitustoiminnan tappioiden siirtämisen jälkeen alle vakavaraisuusrajan, lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla vakavaraisuusrajaan saakka.

VKL 130 §:n mukaan selvitystilan tai konkurssin aikana vakuutuskassa ei saa ottaa uusia jäseniä eikä periä kassalle suoritettavia maksuja eikä myöskään suorittaa etuuksia, mikäli ne ovat erääntyneet maksettavaksi selvitys- tai konkurssitilan alkamispäivänä tai sen jälkeen. Eläke-erä, joka on erääntynyt maksettavaksi konkurssin alkamispäivänä tai sen jälkeen, voidaan kuitenkin suorittaa, jos eläke on myönnetty ennen sitä ja jollei suorituksen voida katsoa loukkaavan jäsenten, edunsaajien tai velkojien etua.

VKL 132 §:n 2 momentin mukaan siirrettäessä 111 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa työntekijäin eläkelain mukaisia eläkkeitä ja muita etuuksia vastaavaa vastuuta vastaanottavaan vakuutuslaitokseen 83 b §:ssä tarkoitettua toimintapääomaa on siirrettävä vähintään 83 c §:n 1 momentissa tarkoitettua vakavaraisuusrajaa vastaava määrä. Jos eläkekassan toimintapääoma on suurempi kuin vakavaraisuusrajaa vastaava määrä, toimintapääoma siirretään kokonaan, kuitenkin enintään vakavaraisuusrajan kaksinkertainen määrä tai 3 momentissa säädetty määrä, sen mukaan, kumpi näistä määristä on suurempi. Muu osa toimintapääomasta voidaan palauttaa osakkaalle siten kuin 83 a §:n 4 momentissa säädetään.

Eläkekassan sääntöjen 2.6 mukaan eläkekassan toimintaan sovelletaan näiden sääntöjen ohella vakuutuskassalakia.

Eläkekassan sääntöjen kohdan 12 a.3 mukaan osakas on velvollinen suorittamaan eläkekassalle kaikki näiden sääntöjen mukaiset maksut, joiden peruste on syntynyt ennen eroamis- tai erottamisajankohtaa.

Sääntöjen kohdassa 12 c.l on todettu, että osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta suorittamaan eläkekassalle määrän, jolla vastuuvelka ylittää sanottua vastuuvelkaa kattamassa olevat varat. Sen lisäksi osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta täydentämään vastuun siirron yhteydessä siirrettävää toimintapääomaa VKL 132 §:n 9 momentissa tarkoitetussa tilanteessa.

Sääntöjen kohdan 13.1 mukaan edellä 2 §:n 4 ja 5 momenteissa tarkoitetun eläketurvan kustantavat osakkaat suorittamalla eläkekassalle työeläkevakuutusmaksuina vuosittain määrän, joka kassan muiden tuottojen lisäksi tarvitaan eläkkeiden suorittamiseen, sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden edellyttämiin siirtoihin vakuutusmaksuvastuuseen ja korvausvastuuseen sekä kassan muiden kulujen kattamiseen. Edellä sanotun määrän suorittamiseen osakkaat osallistuvat jäsenille maksamiensa palkkojen mukaisessa suhteessa.

B. Oikeudellinen arviointi

Asiassa oli ensiksi ratkaistava, oliko valituksenalainen vuonna 2016 tehty vakuutusmaksun maksuunpano ollut enää mahdollinen vakuutusoikeuden vuoden 2015 päätöksen oikeusvoimavaikutuksen vuoksi.

Muutoksenhakulautakunta katsoi, että vakuutusoikeus ei ollut sinänsä kumonnut eläkekassan oikeutta tehdä selvitystilan aikana maksuunpanoa vakavaraisuusvajeen kattamiseksi, vaan oli asettanut omaisuuden realisoinnin lisämaksuvelvollisuuden edellytykseksi. Maksuunpano oli ollut ennenaikaisena VKL:n vastainen. Vakuutusoikeus ei ollut todennut, mikä on ollut oikea maksu tai että maksua ei ollut voinut olla lainkaan. Vakuutusoikeuden vuoden 2015 päätöksen jälkeen tilanne oli muuttunut eläkekassan toteuttamien omaisuuden realisointitoimenpiteiden myötä.

Muutoksenhakulautakunta arvioi, että uuden, vuotta 2011 koskevan maksuunpanon tekemiselle ei ollut ollut vakuutusoikeuden vuoden 2015 päätöksen oikeusvoiman liittyvää estettä.

Näin ollen eläkekassan oli ennen osakkaisiin kohdistuvaa lisäperintää tullut pyrkiä omaisuutta realisoimalla saavuttamaan vakavaraisuusraja ja tilanne, jota VKL 132 §:n 2 momentissa on edellytetty.

Asiassa oli riidatonta, että kaikkea eläkekassan omaisuutta ei ollut realisoitu ennen maksuunpanoa 17.11.2016. Eläkekassan välitilinpäätökseen liittyvän toimintakertomuksen mukaan eläkekassalla oli jonkin verran realisoimatonta omaisuutta, joka ilmoitettiin merkityksi kirjanpitoon käyvästä arvosta. Toimintakertomuksessa oli arvioitu, että vielä realisoimattoman omaisuuden realisoiminen olisi lisännyt osakkaiden vakuutusmaksuvelvoitetta. Eläkekassa oli todennut, että vuoden 2016 aikana ennen juoksuajan päättymistä oli myyty ne rahastot ja muu omaisuus, joka oli ollut mahdollista myydä merkittävää tappiota aiheuttamatta, ja että välitilinpäätöshetkellä 30.9.2016 jäljellä olivat vain ne rahastot ja muu omaisuus, joiden myynti oli ollut käytännössä mahdotonta.

Muutoksenhakulautakunta totesi, että kaiken omaisuuden realisointia ei voitu pitää osakkaille maksuunpantavien lisämaksujen edellytyksenä. Tähän viittasi osaltaan VKL 83 d §:n 5 momentin ilmaisu "ei voida muulla tavoin vahvistaa". Asiassa esitetyn selvityksen perusteella eläkekassan voitiin arvioida realisoineen omaisuuttaan vakavaraisuusvajeen kattamiseksi ja kannansiirtoa varten siinä määrin kuin se oli käytännössä ollut mahdollista osakkaiden etu huomioon ottaen, eikä maksuunpanoa voitu enää pitää ennenaikaisena.

Maksuunpanossa 17.11.2016 ei ollut ollut kyse VKL 76 §:ssä tarkoitetusta lisämaksusta tilinpäätöksen alijäämän peittämiseksi, vaan osakkaalle VKL 83 d §:n 5 momentin ja 132 §:n 2 momentin perusteella määrätystä lisämaksusta. Osakkailla oli viimesijainen velvollisuus turvata vakavaraisuus eläkekassan asettamilla lisämaksuilla. Vakuutusoikeuden vuoden 2015 päätöksessä oli katsottu, että vakuutusmaksujen periminen selvitystilassa olevaan eläkekassaan selvitystilaan asettamista edeltävän tilikauden osalta oli mahdollista, eikä VKL 130 § asettanut tältä osin rajoituksia vakuutusmaksujen maksuunpanolle. Eläkekassan maksuunpanemien lisävakuutusmaksujen syntyperuste oli ajalta ennen selvitystilaa.

Eläkekassa oli 17.11.2016 maksuunpannut osakkaille lisävakuutusmaksun, joka oli laskettu hetkelle 30.9.2016. Yksittäisen osakkaan vakuutusmaksu oli laskettu siten, että kokonaismaksu oli jaettu osakkaiden vuonna 2011 ennen selvitystilahetkeä maksamien palkkasummien suhteessa. Eläkekassan mukaan nyt määrätyn maksun ja selvitystilahetkelle lasketun maksun välinen ero johtui vastuuvelan määrää pienentäneestä tarkistuskorjauksesta ja vastuuvelan määrää kasvattaneesta rahastoonsiirtovelvoitteesta, joka vastuuvelalle oli edellytetty selvitystilahetken ja laskentahetken 30.9.2016 väliseltä ajalta. Eläkekassan omaisuuden realisoinnit eivät olleet pienentäneet vakavaraisuusvajetta.

Muutoksenhakulautakunta totesi, että maksuunpanolla 17.11.2016 osakkaille määrätyn lisävakuutusmaksun perusteena oli selvitystilahetken 15.12.2011 vakavaraisuusvaje, johon oli tehty tiettyjä korjauksia heidän edukseen. Osakkaiden lisämaksuvelvollisuus ei ollut tässä suhteessa muuttunut heidän vahingokseen. Lisävakuutusmaksuun sisältyy korkoutus rahastoonsiirtovelvoitteella ajalta 16.12.2011 - 30.9.2016, mikä oli kasvattanut lisävakuutusmaksun määrää. Rahastoonsiirtovelvoite oli työeläkejärjestelmän vastuuvelalle edellyttämä tuotto, ja se oli olennainen osa vakuutusmaksua. Vakavaraisuusvaje oli todettu 15.12.2011, sen määrä oli realisointien myötä selvinnyt 30.9.2016 ja pantu osakkaille maksuun lisävakuutusmaksuina. Kyseessä oli eläkekassan saaminen osakkailta, joka perustui selvitystilaan asettamista edeltävään tilikauteen. Muutoksenhakulautakunta viittasi eläkekassan sääntöjen kohtaan 12 a.3. Rahastoonsiirtovelvoitteella korkouttaminen oli siirtänyt vajeen kattamiseksi määrätyn lisävakuutusmaksun eräpäivän selvitystilahetkeltä laskentahetkelle.

Eläkekassan mukaan merkittävimmät sen omaisuutta kuluttaneet menoerät olivat liittyneet eläkkeistä aiheutuviin korvauskuluihin ja suurin tuottoja kuluttanut tekijä oli ollut vastuuvelkaa kasvattanut rahastoonsiirtovelvoite. Muutoksenhakulautakunta totesi, että eläkekassaa olivat selvitystilan aikanakin sitoneet sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamat laskuperusteet. Työeläkejärjestelmä oli edellyttänyt vastuuvelalle laskettavan rahastoonsiirtovelvoitteen mukaisen kasvun selvitystilasta ja sijoitustuottojen mahdollisesta riittämättömyydestä huolimatta.

Edellä mainituin perustein eläkekassa oli omaisuutta realisoimalla luonut edellytykset 17.11.2016 tehdylle maksuunpanolle, jolla vakavaraisuusvaje viimesijaisesti perittiin osakkaille määrättävällä lisävakuutusmaksulla. Maksuunpanolle 17.11.2016 oli ollut VKL:iin ja kassan sääntöihin pohjautuva peruste, minkä mukaisesti osakkailla oli velvollisuus täydentää lisävakuutusvastuuta vakavaraisuusrajaan saakka. Vakuutusmaksut oli oikein perustein määrätty. Asiassa ei ollut ilmennyt muitakaan seikkoja, joiden perusteella maksuunpano 17.11.2016 olisi voitu arvioida lain tai sopimuksen vastaiseksi.

Kyse oli lakisääteisestä työeläkevakuuttamiseen perustuvasta maksuunpanosta, eikä sellaisesta vapaasta sopimustoiminnasta tai oikeustoimesta, joka olisi ollut kohtuullistettavissa tai muutoin soviteltavissa.

Yhdenvertaisuus lain edessä merkitsee ensi sijassa vaatimusta yhdenvertaisuudesta lain soveltamisessa. Eläkekassa O:n kannansiirtoon liittyvillä yksityisoikeudellisilla sopimusjärjestelyillä ei ollut vaikutusta tässä asiassa.

Eriävän mielipiteen jättäneiden työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan jäsenten lausunnot

1. Enemmistön esittämillä perusteilla jäsen tutki asian. Jäsen kumosi X eläkekassan (selvitystilassa) 17.11.2016 tekemän maksuunpanon.

Perustelut: Muiden asiakysymysten kuin selvitystilan aikaisen rahastoonsiirtovelvoitteen vaikutuksen osalta jäsen oli samaa mieltä kuin enemmistö. Tämän vuoksi jäsen viittasi muiden asiakysymysten kuin rahastoonsiirtovelvoitteen perustelujen osalta enemmistön asiassa lausumaan.

Selvitystilan aikaisen rahastoonsiirtovelvoitteen vaikutuksesta osakkaiden lisämaksuvelvollisuuteen vaikuttavana seikkana jäsen katsoi seuraavaa. VKL 130 §:n perusteella selvitystilan aikana vakuutuskassa ei saa ottaa uusia jäseniä eikä periä kassalle suoritettavia maksuja eikä myöskään suorittaa etuuksia, mikäli ne ovat erääntyneet maksettaviksi selvitystilan alkamispäivänä tai sen jälkeen. Säännöksen esitöiden (HE 93/1992 vp) mukaan vakuutustoiminta päättyy selvitystilan alkamiseen. Kun vakuutustoimintaa ei voi harjoittaa, ei myöskään uusia vakuutusmaksusaamisia, kuten lisävakuutusmaksuja, voi enää selvitystilan alkamisen jälkeen syntyä. Sen sijaan maksujen määräämisen on vakuutussoikeuden 8.5.2015 päätöksen mukaisesti katsottava olevan mahdollista selvitystilan alkamista edeltäneen tilikauden osalta, vaikka maksu erääntyisi maksettavaksi vasta selvitystilan alkamisen jälkeen. Lisävakuutusmaksuvelvollisuus on siis sidottu vakuutuskassatoimintaan, ei selvitystilan aikaisten velvoitteiden toteuttamiseen.

Rahastoonsiirtovelvoitteeseen kuuluvat rahastokorko, täydennyskerroin ja osaketuottokerroin (TyEL 168 §, TyEL 171 §). Rahastoonsiirtovelvoitteen perusteella eläkelaitos on velvollinen vuosittain hyvittämään vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkerahastoja, vahvistamaan vanhuuseläkevastuita ja siirtämään vastuuvelkaan suhteutetun osaketuottokertoimeen sidotun määrän osaketuottosidonnaiseen lisävakuutusvastuuseen. Eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja vastuuvelan kattamisesta annetun lain (1114/2006) mukainen pääsääntö on, että eläkelaitoksen on katettava vastuuvelkansa sijoituksillaan. Rahastoonsiirtovelvoitteesta eläkelaitos vastaa ensi sijassa sijoitustoiminnan tuotoilla. Sijoitustuoton jäädessä puuttumaan sen on silti kustannettava puuttuva osuus. Eläkekassan omaisuutta on selvitystilan aikana realisoitu ja uudelleensijoitettu.

Mikäli eläkekassaan kohdistuu rahastoonsiirtovelvoite selvitystilan alkamishetken jälkeen, kyseessä on selvitystilassa olevaan eläkekassaan kohdistuva tuottovaatimus, vaikka rahastoonsiirtovelvoitteen kattamiseksi tarvittavan vuotuisen tuoton puuttuminen selvitystilan alkamishetken ja vuoden 2016 maksuunpanon väliseltä ajalta johtuisikin osaltaan omaisuuden realisointivaatimuksen toteuttamisen aiheuttamasta viivästyksestä vuoden 2011 lisävakuutusvastuun maksuunpanossa. Koska selvitystilan alkamisen jälkeen osakkaille ei ole VKL 130 §:n perusteella voinut syntyä ja maksuunpanna uusia vastuita, ei heillä voi olla vastuuta myöskään vuosien 2012 - 2016 rahastoonsiirtovelvoitteesta, koska velvoite kohdistuu selvitystilan alkamisen jälkeiseen aikaan. Myöskään VKL 132 §:n 2 momentissa ei ole yksiselitteistä normia osakkaiden selvitystilan aikaisesta lisämaksuvelvollisuudesta tältä osin.

Kun lisäksi otettiin huomioon maksuunpanon ajankohtaan ja sitä kautta valituksenalaisessa maksuunpanossa rahastoonsiirtovelvoitteen suuruuteen vaikuttaneet tekijät, kuten vakuutusoikeuden vuonna 2015 kumoama maksuunpano ja selvitystilan huomattavan pitkä kesto, jäsen ei tässäkään valossa nähnyt perusteita tulkita asiaa toisin. Tämän vuoksi jäsen katsoi, että 17.11.2016 määrätty maksuunpano oli tehty näiltä osin väärin perustein ja se on VKL 130 §:n vastaisena kumottava.

2. Jäsen päätyi pääasian ratkaisun osalta erilaiseen johtopäätökseen kuin enemmistö. Jäsen kumosi X eläkekassan 17.11.2016 muutoksenhakijalle maksuun paneman, tilivuotta 2011 koskevan lisävakuutusmaksun.

Perustelut: Sääntönä on, että sellaista samaa asiaa, joka on jo aiemmin lainvoimaisesti ratkaistu, ei saa ottaa uudelleen tuomioistuimessa tai muussakaan muutoksenhakuelimessä tutkittavaksi. Hallintolainkäytössä oikeusvoimavaikutuksen objektiivinen ulottuvuus ulottuu kaikkeen siihen, mikä on ollut tutkittavana.

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa vakuutusoikeus oli kumonnut 8.5.2015 antamallaan päätöksellä tilivuotta 2011 koskevan lisämaksun maksuunpanon lain vastaisena. Vakuutusoikeuden päätös on lainvoimainen. Uudessa 17.11.2016 maksuun pannussa lisävakuutusmaksussa oli kyse samaa tilivuotta 2011 koskevasta osakkaan lisämaksuvelvollisuudesta. Vakuutusoikeus oli kumonnut lisämaksun maksuunpanon todeten, että vakuutusmaksujen maksuunpanoa ei ollut pidettävä lain mukaisena, kun otettiin huomioon myös kassan omaisuuden realisoimisesta esitetty selvitys. Vakuutusoikeudella oli päätöstä tehdessään ollut tiedossa RBS-sijoituksen 27 miljoonan euron realisointituotto, joka oli ylittänyt selvitystilatilinpäätöksen arvion noin 15 miljoonalla eurolla. Vakuutusoikeus oli todennut, että realisoinnista saatujen varojen voitiin arvioida ylittävän selvitystilatilinpäätöksen mukaisen lisäperittävien vakuutusmaksujen määrän, joka oli noin 13 miljoonaa euroa. Vakuutusoikeus ei ollut kumonnut maksuunpanoa ennenaikaisena, vaan lain vastaisena eikä ollut palauttanut asiaa eläkekassalle uudelleen käsiteltäväksi. 17.11.2016 tehty lisävakuutusmaksun maksuunpano perustui olennaisesti samaan perusteeseen kuin vakuutusoikeuden lainvoimaisella päätöksellään 8.5.2015 kumoama, 15.11.2012 päivätyllä laskulla, maksuunpantu lisävakuutusmaksu. Oikeusvoimavaikutus esti uuden maksuunpanon, minkä vuoksi eläkekassalla ei ollut ollut enää toimivaltaa 17.11.2016 päivätyn maksuunpanon tekemiseen. Tämän vuoksi maksuunpano oli kumottava lain vastaisena.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

Osakas Y ja sivuväliintulijaksi ilmoittautunut vakuutuslaitos Z hakivat muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaativat päätöksen kumoamista. Osakas Y ja vakuutuslaitos Z uudistivat muutoksenhakulautakunnalle esittämänsä. Eläkekassa X:n näkemyksen mukaan Finanssivalvonnalle tulisi antaa tilaisuus lausua asiassa. Osakas Y vastusti Finanssivalvonnan kuulemista.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

1. Vaatimus Finanssivalvonnan lausunnon pyytämisestä hylättiin asian selvitettyyn tilaan nähden.

2. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä muutettiin ja osakas Y määrättiin maksamaan lisävakuutusmaksuna Eläkekassa X:lle, konkurssitilassa, 151.868,38 euroa. Ajalta 16.12.2011 - 30.9.2016 määrätyn rahastoonsiirtovelvoitteen maksuvelvollisuus poistettiin. Valitus hylättiin enemmälti.

Vakuutusoikeuden perustelut

Pääasia

A. Lausunnon pyytäminen Finanssivalvonnalta

Hallintolainkäyttölain 33 §:n mukaan 1 momentin mukaan valitusviranomaisen on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi, ja tarvittaessa osoitettava asianosaiselle tai päätöksen tehneelle hallintoviranomaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan valitusviranomaisen on hankittava viran puolesta selvitystä siinä laajuudessa kuin käsittelyn tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja asian laatu sitä vaativat.

Eläkekassa X esitti 28.2.2020 päivätyssä lausunnossaan, että vakuutusoikeus pyytäisi asiaan Finanssivalvonnan lausunnon. Eläkekassa totesi, että Finanssivalvonta oli eläkelaitosten toimintaa valvovana viranomaisena antanut vakuutuskassalain säännöksiä koskevaa ohjausta. Koska sosiaali- ja terveysministeriölle oli varattu tilaisuus lausua asiassa, tulisi myös Finanssivalvonnalle antaa vastaava tilaisuus.

Vakuutusoikeus totesi, että sosiaali- ja terveysministeriö oli vakuutusoikeuden pyynnöstä antanut lausuntonsa vakuutusoikeudelle erityisesti vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin, 130 §:n ja 132 §:n soveltamisesta. Vakuutusoikeudella oli käytössään laaja ja kattava asiakirja-aineisto, jota sosiaali- ja terveysministeriön lausunto sekä asiassa annetut muut asiantuntijalausunnot täydensivät. Tähän nähden vakuutusoikeus katsoi, että lausunnon pyytäminen Finanssivalvonnalta ei olisi tuonut asiaan enää uutta merkityksellistä tietoa. Näin ollen vakuutusoikeus katsoi, ettei lausunnon pyytäminen Finanssivalvonnalta ollut tarpeen asian selvittämiseksi.

B. Vakuutusoikeuden 10.10.2019 antaman välipäätöksen merkitys ja käsittelylaajuus tässä asiassa

Vakuutusoikeus oli 10.10.2019 antamallaan välipäätöksellä (Dnro 4616/2018/3637) katsonut, että eläkekassan tilivuotta 2011 koskeva lisävakuutusmaksun maksuunpano oli vakuutusoikeuden 8.5.2015 antamalla päätöksellä kumottu ensisijaisesti menettelyvirheen perusteella ennenaikaisena. Välipäätöksessä vakuutusoikeus oli todennut myös, ettei kysymystä lisävakuutusmaksun maksuunpanosta ollut ratkaistu vakuutusoikeuden 8.5.2015 antamalla päätöksellä lopullisesti.

Välipäätöksellään vakuutusoikeus oli ottanut eläkekassan 17.11.2016 antamaa maksuunpanoa koskevan perustevalituksen tutkittavakseen. Tässä käsittelyssä oli ratkaistavana 17.11.2016 annetun maksuunpanon lainmukaisuus lukuun ottamatta eläkekassan sijoitusten arvostuksia, jotka vakuutusoikeus oli 8.5.2015 antamallaan päätöksellä jättänyt vakuutusoikeuden toimivaltaan kuulumattomina tutkimatta.

C. Oikeusohjeet

Työntekijän eläkelain 131 §:n mukaan asianosainen saa tehdä maksuunpanoa koskevan perustevalituksen, jos hän katsoo, että eläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen tämän lain perusteella määräämä maksuunpano tai työnantajan 152 tai 154 §:n perusteella tekemä työntekijän työeläkevakuutusmaksun pidätys on ollut lain tai sopimuksen vastainen.

Työntekijän eläkelain 181 §:n 1 momentin mukaan, jos eläkelaitoksen tai Merimieseläkekassan konkurssin vuoksi eläke, kuntoutusetuus, 98 §:n mukaisesta indeksitarkistuksesta johtuva korotus taikka työntekijän eläkelain voimaanpanolain 30 a §:ssä tarkoitettu rekisteröity lisäetu jää kokonaan tai osittain turvaamatta, eläkelaitokset, mukaan lukien Merimieseläkekassa, vastaavat niistä yhteisesti eläkelaitoksessa tai Merimieseläkekassassa vakuutettujen työansioiden mukaisessa suhteessa.

Asiassa oli ratkaistavana kysymys X eläkekassan kirjanpitovuoteen 2011 liittyvistä vakuutusmaksuista, joten sovellettavaksi tulivat kyseisenä ajankohtana voimassa olleet vakuutuskassalain säännökset.

Vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuskassan tilinpäätös osoittaa alijäämää, tulee sen peittämiseen käyttää ensin ylijäämä edellisiltä tilikausilta ja sitten 75 §:n 4 momentin mukaiset rahastot. Tämän jälkeen alijäämän peittämiseen tulee käyttää vararahasto, pohjarahasto ja takuupääoma. Jollei alijäämää saada peitetyksi, on niille, jotka tilikauden aikana ovat olleet velvollisia suorittamaan maksuja kassalle, viipymättä määrättävä lisämaksu, jos kassan säännöissä on lisämaksun suorittamiseen velvoittava määräys. Lisämaksun tulee olla suhteellinen tilikaudelta suoritettavaan maksuun ja enintään sen suuruinen. Lisämaksu saa ylittää enintään 20 prosentilla puuttuvan määrän.

Vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin mukaan, jos toimintapääoma on pienempi kuin vakavaraisuusraja, lisävakuutusvastuuta ei saa purkaa vakuutusmaksujen alentamiseen. Jos vakavaraisuutta ei voida muulla tavoin vahvistaa, lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla. Jos toimintapääoma kuitenkin alenee 1 momentin mukaisen sijoitustoiminnan tappioiden siirtämisen jälkeen alle vakavaraisuusrajan, lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla vakavaraisuusrajaan saakka.

Vakuutuskassalain 83 e §:n 1 momentin mukaan eläkekassan hallituksen tulee vahvistaa osana sijoitussuunnitelmaa vakuutusmaksujen käyttämistä vakavaraisuuden tukemiseen koskeva riskienhallintasuunnitelma viideksi vuodeksi. Vakavaraisuuden heikentyessä vakuutusmaksujen korotustarve ei saa muodostua niin suureksi, että se vaarantaisi osakkaan maksukyvyn. Suunnitelma on toimitettava Vakuutusvalvontavirastolle. Eläkekassan on laadittava uusi suunnitelma, jos Vakuutusvalvontavirasto katsoo, ettei riskienhallintasuunnitelmaa voida toteuttaa. Eläkekassan hallituksen tulee soveltaa suunnitelmaa vuotuisen vakuutusmaksutason asettamisessa.

Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos toimintapääoma on pienempi kuin 83 c §:n 1 momentin mukaan määritelty vakavaraisuusraja, eläkekassan on viipymättä toimitettava Vakuutusvalvontaviraston hyväksyttäväksi eläkekassan taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelma. Tervehdyttämissuunnitelmassa on osoitettava, että eläkekassan toimintapääoma ylittää vakuutusmaksuja lisäämällä tai muulla tavoin vuoden tai erityisistä syistä Vakuutusvalvontaviraston luvalla enintään kahden vuoden kuluessa vakavaraisuusrajan.

Saman pykälän 8 momentin mukaan lakisääteistä eläkevakuutustoimintaa harjoittavan eläkekassan on katettava 79 §:ssä tarkoitettu vastuuvelka, velka työntekijän eläkelain 183 §:ssä tarkoitettuun vastuunjakoon, velka yrittäjien eläkelain (468/1969) 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuun vastuunjakoon sekä vakuutusmaksuista johtuva velka siten kuin eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja vastuuvelan kattamisesta annetussa laissa (1114/2006) säädetään.

Vakuutuskassalain 111 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan vakuutuskassa on asetettava selvitystilaan ja purettava, jos eläkekassa ei ole toteuttanut laissa säädetyssä määräajassa 83 e §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettua taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelmaa tai lyhyen aikavälin rahoitussuunnitelmaa.

Vakuutuskassalain 130 §:n mukaan selvitystilan tai konkurssin aikana vakuutuskassa ei saa ottaa uusia jäseniä eikä periä kassalle suoritettavia maksuja eikä myöskään suorittaa etuuksia, mikäli ne ovat erääntyneet maksettaviksi selvitys- tai konkurssitilan alkamispäivänä tai sen jälkeen. Eläke-erä, joka on erääntynyt maksettavaksi konkurssin alkamispäivänä tai sen jälkeen, voidaan kuitenkin suorittaa, jos eläke on myönnetty sitä ennen ja jollei suorituksen voida katsoa loukkaavan jäsenten, edunsaajien tai velkojien etuja.

Vakuutuskassalain 132 §:n 2 momentin mukaan siirrettäessä 111 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa työntekijäin eläkelain mukaisia eläkkeitä ja muita etuuksia vastaavaa vastuuta vastaanottavaan vakuutuslaitokseen 83 b §:ssä tarkoitettua toimintapääomaa on siirrettävä vähintään 83 c §:n 1 momentissa tarkoitettua vakavaraisuusrajaa vastaava määrä. Jos eläkekassan toimintapääoma on suurempi kuin vakavaraisuusrajaa vastaava määrä, toimintapääoma siirretään kokonaan, kuitenkin enintään vakavaraisuusrajan kaksinkertainen määrä tai 3 momentissa säädetty määrä, sen mukaan, kumpi näistä määristä on suurempi. Muu osa toimintapääomasta voidaan palauttaa osakkaalle siten kuin 83 a §:n 4 momentissa säädetään.

X eläkekassan sääntöjen kohdan 12a.3 mukaan osakas on velvollinen suorittamaan eläkekassalle kaikki näiden sääntöjen mukaiset maksut, joiden peruste on syntynyt ennen eroamis- tai erottamisajankohtaa.

Sääntöjen kohdan 12c.1 mukaan osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta suorittamaan eläkekassalle määrän, jolla vastuuvelka ylittää sanottua vastuuvelkaa kattamassa olevat varat. Sen lisäksi osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta täydentämään vastuun siirron yhteydessä siirrettävää toimintapääomaa vakuutuskassalain 132 §:n 9 momentissa tarkoitetussa tilanteessa.

D. Oikeusohjeiden soveltaminen

1. Vakuutusoikeus totesi, että osapuolet sekä asiaan lausunnon antanut sosiaali- ja terveys-ministeriö olivat olleet osin erimielisiä ja esittäneet osin ristiriitaisia näkemyksiä asiaan sovellettavista säännöksistä. Edelleen vakuutusoikeuden vuonna 2015 antamassa ratkaisussa oli lausuttu asiaan sovellettavista säännöksistä ja säännösten perusteella toteutetusta eläkekassan osakkaiden vastuusta. Ottaen huomioon vakuutusoikeuden aikaisempi ratkaisu sekä osapuolten eriävät näkemykset, vakuutusoikeus katsoi, että asiassa oli ensimmäisenä ratkaistava kassan osakkaiden vastuun toteuttamiseen sovellettavat säännökset ja näiden suhde toisiinsa.

Ensimmäisenä oli ratkaistava kysymys siitä, määräytyvätkö eläkekassan osakkaiden vastuu ja osakkaille määrättävät lisämaksut vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentin vaiko vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin nojalla. Muutoksenhakija sekä sosiaali- ja terveysministeriö olivat katsoneet, että asian arvioinnin tulee perustua vakuutuskassalain 76 §:n 1 momenttiin. Z vakuutuslaitos oli katsonut, ettei vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentti voinut tulla sovellettavaksi eikä laissa ollut muutakaan sellaista säännöstä, joka olisi muodostanut osakkaille velvollisuuden suorittaa lisävakuutusmaksua eläkekassan tultua asetetuksi selvitystilaan. Eläkekassa oli puolestaan katsonut, että osakkaiden lisävakuutusvastuuta tuli arvioida vakuutuskassalain 83 d §:n nojalla.

Vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamallaan päätöksellä katsonut, että kysymystä eläkekassan osakkaiden lisävakuutusvastuusta ei voitu ratkaista vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentin nojalla, koska X eläkekassan vuotta 2011 koskeva tilinpäätös ei ollut, vakuutuskassalain 1.1.1998 voimaan tullut muutos huomioon ottaen, voinut olla alijäämäinen.

Vakuutusoikeus totesi, että sekä vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentti että 83 d §:n 5 momentti koskevat lähtökohtaisesti toiminnassa olevaa eläke- tai muuta vakuutuskassaa eikä vakuutuskassalakiin sisälly suoranaisia säännöksiä selvitystilassa olevan eläke- tai muun vakuutuskassan osalta. Tästä syystä vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentin sekä 83 d §:n 5 momentin soveltuvuutta X eläkekassan tapaukseen oli arvioitava pykälien ja momenttien tarkoituksen perusteella.

Vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentin mukaan kassan osakkaille voidaan, kassan säännöt huomioon ottaen, määrätä lisämaksu, mikäli kassan tilinpäätös tilikaudelta on alijäämäinen. X eläkekassan säännöissä ei ollut osakkaan lisämaksuvelvollisuutta koskevaa säännöstä. Näin ollen eläkekassan osakkaan maksettavaksi ei sääntöjen perusteella voitu määrätä vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentin mukaista lisämaksua. Toisaalta vakuutuskassalain 83 §:n 8 momentin mukaan lakisääteistä eläketoimintaa harjoittavan eläkekassan tilinpäätös ei voinut olla alijäämäinen, vaan eläkekassan vastuiden tuli olla koko ajan täytetty ja katettu.

Helsingin hovioikeus oli 30.9.2014 antamallaan tuomiolla pitänyt voimassa Helsingin käräjäoikeuden 8.10.2013 antaman tuomion, jolla käräjäoikeus oli vahvistanut X eläkekassan selvitystilatilinpäätöksen ajalta 1.1. - 15.12.2011 ja vuositilinpäätöksen ajalta 1.1. - 31.12.2011 sekä vuositilinpäätöksen ajalta 1.1. - 31.12.2012. Kirjanpitoteknisesti tilinpäätösten tosiasiallinen alijäämäisyys oli korjattu siten, että eläkekassan osakkaille määrätty vakuutusmaksusaaminen oli kirjattu taseeseen saatavaksi. Edellä mainitut tilinpäätökset eivät olleet olleet eivätkä olleet vakuutuskassalain 83 §:n 8 momentin säännös huomioon ottaen voineet olla alijäämäisiä. Sen sijaan eläkekassan toimintapääoma oli alittanut vakavaraisuusrajan.

Vakuutusoikeus katsoi, että kysymystä eläkekassan osakkaiden vastuusta ja lisämaksuvelvollisuudesta ei vakuutuskassalain 83 §:n 8 momentti huomioon ottaen voitu arvioida vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentin nojalla.

Ottaen huomioon edellä vakuutuskassalain 76 §:n 1 momentista lausuttu, vakuutusoikeus katsoi, että vakuutusoikeuden ratkaisusta 07364/95/1736 ei ollut saatavissa oikeusohjetta tähän asiaan.

Vakuutuskassalain, eläkesäätiölain sekä edellä mainittuja lakeja koskevien esitöiden perusteella vakuutusoikeus oli 16.4.2015 päätöksessä päätynyt katsomaan, että asiaa oli arvioitava vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin mukaisesti, vaikka edellä mainittu säännös, yhdessä vakuutuskassalain 83 e §:n kanssa, olikin ensisijaisesti tarkoitettu sääntelemään toiminnassa olevan vakuutuskassan sijoitustoimintaa ja varallisuuden ylläpitoa.

Vakuutusoikeuden 16.4.2015 päätöksessä annettu oikeusohje huomioon ottaen vakuutusoikeus katsoi, että kysymystä selvitystilassa olevan eläkekassan osakkaiden lisämaksuvelvollisuudesta tuli arvioida vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin nojalla. Säännöstä sovellettaessa tuli kuitenkin ottaa huomioon vakuutusoikeuden 16.4.2015 päätöksessä analogisesti soveltamasta vakuutuskassalain 76 §:stä ilmenevä kassan osakkaiden maksuvelvollisuuden viimesijaisuus.

2. Asian osapuolista sekä muutoksenhakija että Z vakuutuslaitos olivat vakuutuskassalain 83 e §:n soveltamisen osalta viitanneet vakuutusoikeuden 16.4.2015 antamaan päätökseen. Osapuolet olivat korostaneet, että vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamallaan päätöksellä katsonut, että mikäli vakuutusmaksujen perimiselle selvitystilan aikana haetaan peruste vakuutuskassalain 83 d §:stä, ei ollut perusteita edellä mainittuun lainkohtaan liittyvän osakkaiden maksukyvyn vaarantamista koskevan 83 e §:n 1 momentin sivuuttamiselle. Z vakuutuslaitos oli liittänyt vakuutuskassalain 83 e §:n sovellettavuuden myös eläkekassan osakkaan vastuun viimesijaisuuteen, jonka vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamallaan päätöksellä vahvistanut.

Eläkekassa X oli katsonut, että vakuutuskassalain 83 e §:n 1 momentissa oli kysymys toimivan eläkekassan riskienhallintaan liittyvästä osakkaiden maksukyvyn vaarantamisen kiellosta eikä säännös ollut sovellettavissa tähän tilanteeseen.

Vakuutusoikeus totesi, että vakuutusoikeuden 16.4.2015 antamassa ratkaisussa ei ollut tarkemmin otettu kantaa siihen, minkä vuoksi tai millä tavoin vakuutuskassalain 83 e §:ää tuli soveltaa eläkekassan ollessa selvitystilassa.

Vakuutuskassalain 83 e §:n 1 momentissa säädetään osakkaiden maksukyvyn vaarantamisen kiellosta. Momentin sanamuodon perusteella voitiin todeta, ettei se ollut suoraan sovellettavissa selvitystilassa olevaan eläkekassaan, vaan momentissa säädetään toimivan eläkekassan sijoitustoiminnan riskienhallintaan liittyvästä osakkaiden maksukyvyn vaarantamisen kiellosta eläkekassan hallituksen vahvistaessa riskienhallintasuunnitelmaa.

Vakuutusoikeus totesi, että eläkekassan osakkailleen vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin nojalla määräämissä lisämaksuissa on kysymys lakisääteisistä maksuista. Vakuutuskassalain 83 e §:n 1 momentissa säädetty osakkaiden maksukyvyn vaarantamisen kielto ei ole yleinen kohtuullistamissäännös eikä säännöksen perusteella voida poistaa tai vähentää selvitystilaan asetetun eläkekassan osakkaiden lisämaksuvelvollisuutta selvitystilaan asettamista edeltävän tilikauden osalta.

3. Vakuutuskassalain 83 e §:n 2 momentissa säädetään kassan velvollisuudesta laatia tervehdyttämissuunnitelma, mikäli kassan toimintapääoma on pienempi kuin 83 c §:n 1 momentin mukaan määritelty vakavaraisuusraja. Muutoksenhakija ja Z vakuutuslaitos olivat vakuutusoikeudelle osoittamissaan kirjoituksissaan arvostelleet sitä, ettei eläkekassa ollut laatinut tervehdyttämissuunnitelmaa ennen kassan osakkaiden maksuvelvollisuuden toteuttamista. Eläkekassan ilmoituksen mukaan sillä ei ollut syksyllä 2011 edellytyksiä esittää Finanssivalvonnalle toteuttamiskelpoista tervehdyttämissuunnitelmaa. Tervehdyttämissuunnitelman puuttumisesta johtuen eläkekassa oli ollut velvollinen perimään vakuutusmaksuja vähintään vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin pääsäännön mukaisesti. Vakuutusoikeus katsoi, että vakuutuskassalain 83 e §:n 2 momentin mukaisen tervehdyttämissuunnitelman puuttuminen ei estänyt eläkekassan osakkaiden lisämaksuvelvollisuutta koskevan asian käsittelemistä.

4. Vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamassaan päätöksessä todennut, että vakuutusmaksujen periminen selvitystilassa olevaan eläkekassaan selvitystilaan asettamista edeltävän tilikauden osalta oli mahdollista, eikä vakuutuskassalain 130 § asettanut tältä osin rajoituksia vakuutusmaksujen maksuunpanolle.

Vakuutusoikeus katsoi, että valituksenalaisessa asiassa ei ollut syytä poiketa vakuutusoikeuden 16.4.2015 antamassa päätöksessä vakuutusmaksujen perimisen osalta annetusta oikeusohjeesta. Näin ollen eläkekassa oli voinut periä osakkailtaan lisävakuutusmaksuja selvitystilaa edeltävän tilikauden osalta.

5. Vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamassaan päätöksessä pitänyt asian ratkaisun kannalta merkittävänä säännöksenä vakuutuskassalain 132 §:n 2 momenttia, jonka perusteella pakkoselvitystilanteessa vastaanottavaan vakuutuslaitokseen oli siirrettävä vakuutuskassalain 83 b §:ssä tarkoitettua toimintapääomaa vähintään edellä mainitun lain 83 c §:n 1 momentissa tarkoitettua vakavaraisuusrajaa vastaava määrä.

Vakuutusoikeus totesi, että vakuutuskassalain 132 §:n 2 momentin soveltamisesta ei tässä asiassa ollut pykälässä ilmaistun pääsäännön osalta erimielisyyttä. Sen sijaan erimielisyys edellä mainitun pykälän osalta koski pykälän tulkintaa ja tulkinnasta johdettua oikeuksien ja velvollisuuksien symmetriaa.

E. Asian arviointi ja johtopäätökset

6. Vakuutusoikeus totesi, että kysymystä eläkekassan osakkaille osoitettujen lisävakuutusmaksujen oikeellisuudesta ja eläkekassan osakkaiden maksuvelvollisuudesta oli vakuutusoikeuden 16.4.2015 annetussa päätöksessä todetun mukaisesti arvioitava vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin nojalla.

Vakuutusoikeuden 16.4.2015 päätöksessä ei ollut annettu lopullista ratkaisua eläkemaksun oikeellisuudesta ja eläkekassan osakkaiden maksuvelvollisuudesta. Vakuutusoikeuden 16.4.2015 antamassa päätöksessä oli kuitenkin annettu oikeusohjeet osakkaan maksuvelvollisuuden päättymisestä selvitystilaan sekä maksuvelvollisuuden määräytymisestä selvitystilaa edeltävän tilinpäätöksen perusteella. Päätöksessä oli annettu oikeusohje myös siitä, että eläkekassan osakkaan vastuu on viimesijaista. Vakuutusoikeus katsoi, että edellä mainittujen periaatteiden selvittäminen oli ollut välttämätöntä sen toteamiseksi, että eläkekassan päätöksessä oli ollut omaisuuden realisoinnin osalta menettelyvirhe, jonka vuoksi päätös oli tullut kumota.

Vakuutusoikeus totesi, että nyt oli ratkaistavana eläkekassan vuonna 2016 tekemän maksuunpanon oikeellisuus lisävakuutusmaksun, rahastoonsiirtovelvoitteen osalta sekä kassan osakkaiden maksuvelvollisuuden osalta.

Riidattomina lähtökohtina voitiin hyväksyä vakuutusoikeuden 16.4.2015 päätöksessä vahvistamat ja osapuolten yksimielisesti hyväksymät oikeusohjeet kassan osakkaan maksuvelvollisuuden päättymisestä selvitystilaan sekä osakkaan vastuun viimesijaisuudesta. Sen sijaan riidanalaista asiassa on se, milloin saatavat olivat erääntyneet ja mitä lopulta kuului osakkaan vastuun piiriin ja milloin saatavan peruste oli syntynyt. Lisäksi asiassa oli arvioitavana niin sanottu oikeuksien ja velvollisuuksien symmetria.

7. X eläkekassan sääntöjen kohdan 12a.3 mukaan osakas on velvollinen suorittamaan eläkekassalle kaikki näiden sääntöjen mukaiset maksut, joiden peruste on syntynyt ennen eroamis- tai erottamisajankohtaa.

Eläkekassan sääntöjen kohdan 12c.1 mukaan osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta suorittamaan eläkekassalle määrän, jolla vastuuvelka ylittää sanottua vastuuvelkaa kattamassa olevat varat. Sen lisäksi osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta täydentämään vastuun siirron yhteydessä siirrettävää toimintapääomaa vakuutuskassalain 132 §:n 9 momentissa tarkoitetussa tilanteessa.

Vakuutusoikeus totesi, että eläkekassan säännöissä viitattu vakuutuskassalain 132 §:n 9 momentti koski vastuunsiirtoa. Eläkekassan sääntöjen 12c.1 §:stä ilmeni kuitenkin periaate, jonka mukaan toimintapääoman täydentämisestä oli vastuussa nimenomaan kassan osakas. Eläkekassan sääntöjen 13.1 §:n mukaan kassan kulujen suorittamiseen osakkaat osallistuvat jäsenille maksamiensa palkkojen mukaisessa suhteessa.

Vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamallaan päätöksellä katsonut, että eläkekassa oli voinut periä osakkailtaan lisävakuutusmaksuja selvitystilaa edeltävän tilikauden osalta. X eläkekassa oli asetettu selvitystilaan 15.12.2011. Vuonna 2012 eläkekassa oli laittanut osakkailleen maksuun vuoden 2011 vakuutusmaksuja yhteensä 13.425.606 euroa. Täsmäytyshetki tässä maksuunpanossa oli ollut selvitystilaan asettamishetki 15.12.2011.

Helsingin käräjäoikeudessa ja myöhemmin Helsingin hovioikeudessa oli ollut käsiteltävänä X eläkekassan tilinpäätösten vahvistamista koskeva riita-asia, jossa ratkaistavana oli ollut kysymys eläkekassan osakkailta perittävän saatavan kirjanpitolain mukaisuudesta. Helsingin hovioikeus oli 30.9.2014 antamallaan tuomiolla pitänyt voimassa Helsingin käräjäoikeuden 8.10.2013 antaman tuomion, jolla käräjäoikeus oli vahvistanut X eläkekassan selvitystilatilinpäätöksen ajalta 1.1. - 15.12.2011 ja vuositilinpäätöksen ajalta 1.1. - 31.12.2011 sekä vuositilinpäätöksen ajalta 1.1. - 31.12.2012. Selvitystilatilinpäätöksessä lisäperittävä summa oli sisältänyt myös Z vakuutuslaitoksen 5.000.000 euron suuruisen takauksen, joka oli ollut eläkekassalle toimintapääoman täydennyksenä. Summa oli sisällytetty selvitystilatilinpäätökseen, koska vakuutusehtojen mukaan Z vakuutuslaitoksella oli ollut oikeus periä suorittamansa vakuutuskorvaukset osakkailta eivätkä osakkaat vapaudu maksuvelvollisuudesta Z vakuutuslaitoksen takautumisoikeuden perusteella. Helsingin hovioikeus oli vahvistaessaan selvitystilatilinpäätöksen katsonut, että myös tältä osin selvitystilatilinpäätös oli oikein laadittu. Hovioikeuden vahvistaman selvitystilatilinpäätöksen mukaan eläkekassan toimintapääoma oli ollut vakuutuskassalain 83 c §:n 1 momentissa säädettyä vakavaraisuusrajaa pienempi.

Vakuutusoikeuden 16.4.2015 päätöksen jälkeen eläkekassa oli määrännyt osakkailleen uudet lisävakuutusmaksut määrältään yhteensä 16.684.205 euroa. Tässä maksuunpanossa täsmäytyshetki oli ollut 30.9.2016 eli välitilinpäätöksen hetki. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella vuonna 2016 eläkekassan osakkaille määrätyn lisävakuutusmaksun perusteena oli ollut selvitystilahetken 15.12.2011 vakavaraisuusvaje, johon oli tehty tiettyjä korjauksia eläkekassan osakkaiden eduksi. Koska eläkekassan tekemään lisävakuutusmaksuun oli sisältynyt korkoutus rahastoonsiirtovelvoitteella ajalta 16.12.2011 - 30.9.2016, lisävakuutusmaksun määrä oli kasvanut. Eläkekassan tilinpäätöksen vakavaraisuusvaje oli todettu 15.12.2011 ja vajeen lopullinen määrä oli realisointien myötä selvinnyt 30.9.2016.

Vakuutusoikeus katsoi, että eläkekassa oli vakuutusoikeuden 8.5.2015 antaman päätöksen jälkeen voinut antaa uuden maksuunpanopäätöksen, koska eläkekassan toimintapääoma oli ollut vakuutuskassalain 83 c §:n 1 momentissa säädettyä vakavaraisuusrajaa pienempi. Peruste vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin mukaisille vakuutusmaksuille oli ollut olemassa myös eläkekassan omien sääntöjen perusteella.

8. Asiassa oli seuraavaksi ratkaistava eläkekassan määräämän vakuutusmaksun laskentaperusteet. Vakuutusoikeuden 16.4.2015 päätöksessä annetun oikeusohjeen mukaan eläkekassan osakkaan vastuu päättyy selvitystilaan.

Eläkekassa oli vakuutusoikeudelle antamassaan lausunnossa todennut muun muassa, että maksuunpantu lisävakuutusmaksu oli laskettu välintilinpäätöshetkelle 30.9.2016 vakuutusoikeuden 16.4.2015 antaman päätöksen mukaisesti käyttäen omaisuuden määränä selvitystilahetken omaisuuden määrää ja olettaen, että vakuutusriski oli selvitystilahetken ja laskentahetken välisenä aikana toteutunut sen mukaisena kuin selvitystilahetkellä vastuuvelkaan on varattu. Hetkelle 30.9.2016 lasketun maksun ja selvitystilahetkelle lasketun maksun välinen ero oli johtunut vastuuvelan määrää pienentäneestä tarkistuskorjauksesta ja vastuuvelan määrää kasvattaneesta rahastoonsiirtovelvoitteesta, joka vastuuvelalle oli edellytetty selvitystilahetken ja laskentahetken 30.9.2016 väliseltä ajalta. Eläkekassa oli todennut edelleen, että selvitystilahetken alkamisen jälkeen maksettuja eläkkeitä ei ollut vähennetty vastuuvelasta, koska ne eivät olleet vähentäneet osakkaiden vastuuta, vaan ne oli jouduttu maksamaan eläkekassan hallussa olleesta muusta omaisuudesta. Maksettuihin eläkkeisiin tarvittu omaisuus oli mukana selvitystilahetken omaisuuden määrässä.

Eläkekassa oli vakuutusoikeuden 16.4.2015 päätöksessä annetun laskentaohjeen mukaisesti tehnyt lisävakuutusmaksusta kaksi vaihtoehtoista laskelmaa. Toisen selvitystilaan asettamishetkelle 15.12.2011 ja toisen välitilinpäätöksen laskentahetkelle 30.9.2016. Tätä laskennallista ajankohtaa voitiin eläkekassan tilanteessa pitää vertailukelpoisena laskentahetkenä, koska toimintapääoman vajeen lopullinen määrä oli realisointien myötä selvinnyt 30.9.2016. Laskennallista ajankohtaa voitiin pitää perusteltuna myös, koska sopimusta vastuun siirtämisestä ei X eläkekassan tapauksessa ollut tehty vakuutuskassalain 122 §:n 1 momentin asettamassa kahden vuoden määräajassa. Laskelman ja niin sanotun varmuuslaskelman perusteella eläkekassa oli päätynyt lopputulokseen, jossa eläkekassan osakkaiden lisävakuutusmaksu oli perustunut selvitystilahetken omaisuuden määrään.

Muutoksenhakija Y ja erityisesti Z vakuutuslaitos olivat arvostelleet eläkekassan laskelmaa siitä, että eläkekassan omaisuuserät ja sijoitukset erityisesti RBS-struktuuri oli arvostettu liian alhaisiksi. Vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamassaan päätöksessä todennut, että vakuutusoikeuden toimivaltaan ei kuulunut tutkia X eläkekassan sijoitusten arvostuksia. Vakuutusoikeus totesi, että toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuimena vakuutusoikeus ei ollut toimivaltainen tutkimaan eläkekassan omaisuuserien tai sijoitusten arvostuksia. Vakuutusoikeus katsoi, että X eläkekassan osakkailleen osoittamat lisävakuutusmaksut olivat vakuutuskassalain säännökset sekä kassan säännöt ja Helsingin hovioikeuden vahvistama kirjapito huomioon ottaen oikein perustein määrätty.

9. Vakuutusoikeus totesi, että vakuutuskassalaissa ei ole säännöstä siitä, mikä merkitys selvitystilahetken jälkeisillä eläkekassan olosuhteiden muutoksilla on kassan osakkaan lisämaksuvelvollisuuden kannalta. Asiassa oli arvioitava ensinnäkin, voitiinko selvitystilahetken jälkeen syntyneitä velvoitteita ottaa huomioon osakkaan lisävakuutusmaksua korottavana tekijänä. Lisäksi asiassa oli harkittava, voidaanko selvitystilahetken jälkeen tapahtunutta eläkekassan omaisuuden arvonnousua ottaa huomioon osakkaan lisävakuutusmaksua alentavana tekijänä.

Vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamassaan päätöksessä todennut, että eläkekassan osakkaan vastuu päättyy kassan selvitystilaan. Edelleen vakuutusoikeus oli todennut, että kassan osakkaiden lisämaksuvelvollisuus on viimesijainen keino saattaa eläkekassan siirrettävä toimintapääoma vakavaraisuusrajaa vastaavalle tasolle. Päätöksen mukaan huomionarvoinen oli professori Teporan lausunnon päätelmä, jonka mukaan eläkekassan omaisuuden arvostuksessa, mukaan lukien kiinteä omaisuus, sijoitusosakehuoneistot ja strukturoidut arvopaperit, määrätään omaisuuden arvo per selvitystilan alkamisajankohta ja per vastuun siirron ajankohta. Jos jälkimmäinen arvo on suurempi kuin selvitystilan alkamisajankohdan mukainen arvo, osakkaiden maksettavaksi välittömästi tuleva lisämaksuvelvollisuus määräytyisi tämän jälkimmäisen arvon mukaan. Jos omaisuuden arvo jää sanottuna jälkimmäisenä ajankohtana tosiasiallisesti pienemmäksi kuin selvitystilan alkamisajankohtana, osakkaille tulisi lisämaksuvelvollisuutta enintään selvitystilan alkamisajankohdan mukaisen omaisuuden arvon mukaan laskettuna. Tällainen kaksivaiheinen lisämaksuvelvollisuuden tarkastelu antaisi riittävää suojaa osakkaille, koska heidän intressissään on, että eläkekassan selvitysvaiheen aikana tapahtuneet arvonnousut otetaan huomioon. Toisaalta heidän riskinsä ei saisi kasvaa selvitystilan aikana.

Professori Tuula Linna oli Z vakuutuslaitoksen pyynnöstä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalle antamassaan lausunnossa todennut eläkekassan selvitystilan aikaisesta omaisuuden arvon noususta muun muassa, että vakuutuskassalaissa ei ole säännöstä, jonka mukaan vakavaraisuuslisämaksu lopullisesti määräytyisi selvitystilan alkamishetken mukaisen omaisuuden arvoa koskevan arvion mukaisesti. Se, että osakkaiden vastuuseen vaikuttavan vajeen määrä määräytyy vakuutustoiminnan päättymispisteeseen eli selvitystilan alkamisen ajankohdan mukaan, ei tarkoita sitä, että myös omaisuuden arvon tulisi ”symmetrisesti” määräytyä kyseisen ajankohdan mukaan. Linnan näkemyksen mukaan maksuvelvollisuus ei tässä vaiheessa ole lopullisesti määräytynyt, vaan kyseessä on eräänlainen kassan ehdollinen saatava. Mikäli selvitystilan aikana saatu omaisuuden myyntihinta ylittääkin todetun vakavaraisuusvajeen määrän, on osakkaiden maksuvelvollisuus lakannut. Linnan näkemyksen mukaan osakkaiden vastuun takasijaisuus ja selvitystilahetkellä voimassa ollut maksukykysuoja tukevat tällaista tulkintaa. Linna on lisännyt, että edellä mainittu tulkinta asettuu myös laajempaan vakuutuskassalain tarkoitusperien viitekehykseen. Jo vuoden 1992 hallituksen esityksen (HE 93/1992) alussa todetaan, että kassan jäsenten ja osakkaiden lisämaksuvelvollisuutta rajoitetaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö oli vakuutusoikeudelle antamassaan lausunnossa todennut vakuutusoikeuden 16.4.2015 antamaa päätöstä vastaavalla tavalla, että eläkekassan osakkaiden vastuu eläkekassaa kohtaan määräytyy selvitystilaan asettamishetken tilinpäätöksen perusteella. Ministeriö oli lausunnossa todennut edelleen, että selvitystilaan asettamisen jälkeen syntyneillä eläkekassan velvoitteilla taikka eläkekassan varallisuusaseman heikentymisellä tai paranemisella ei ole vaikutusta kassan osakkaiden vastuuta määrättäessä. Tämä oikeuksien ja velvollisuuksien symmetria on välttämätöntä, jotta laissa voidaan tehdä ero eläkekassan osakkaiden vastuun ja eläkelaitosten työntekijän eläkelaissa tarkoitetun yhteisvastuun välillä. Työntekijän eläkelain 181 §:n mukaan, jos eläkelaitoksen konkurssin vuoksi eläke tai muu etuus jää kokonaan tai osittain turvaamatta, eläkelaitokset vastaavat niistä yhteisesti.

Vakuutusoikeus totesi, että muutoksenhakija, Z vakuutuslaitos ja eläkekassa olivat olleet erimielisiä eläkekassan osakkaiden oikeuksien määräytymisestä selvitystilan alkamisen jälkeen. Sen sijaan osapuolet olivat olleet yksimielisiä siitä, että vakuutusoikeuden 16.4.2015 antaman päätöksen oikeusohjeen mukaisesti selvitystila päättää osakkaan vastuun. Vakuutusoikeus oli edellä katsonut, että vakuutuskassalain 83 e §:n 1 momentissa säädettyä eläkekassan osakkaiden maksukyvyn vaarantamisen kieltoa ei voitu soveltaa selvitystilassa olevaan kassaan. Edellä mainittu säännös koskee toiminnassa olevaa ja aktiivista sijoitustoimintaa harjoittavaa eläkekassaa. Vakuutusoikeus totesi, että vaikka eläkekassan osakkaan vastuu oli vakuutusoikeuden 16.4.2015 antamassa päätöksessä todetulla tavalla viimesijaista, kysymykseen oikeuksien ja velvollisuuksien symmetriasta liittyi kiinteästi kysymys työntekijän eläkelain 181 §:n mukaisesta työeläkelaitosten konkurssiyhteisvastuusta. Tämän vuoksi asian arviointia ei ollut mahdollista tehdä vain yksittäisen osakkaan etua parhaiten toteuttavasta näkökulmasta, vaan arvioinnissa oli otettava huomioon eläkejärjestelmän tavoitteet myös laajemmin. Vakuutusoikeus totesi, että vakuutuskassalain tai työntekijän eläkelain mukainen tulkinta ei voinut johtaa tilanteeseen, jossa mahdollistettaisiin eläkevaroilla keinottelu ja tätä kautta lisättäisiin koko työeläkejärjestelmän vastuun kasvamista työntekijän eläkelain 181 §:n konkurssiyhteisvastuun kautta. Näin ollen vakuutusoikeus katsoi, että eläkekassan osakkaan velvollisuuksien päättyessä selvitystilaan, päättyvät samaan ajankohtaan myös kassan osakkaan oikeudet. Eläkekassan selvitystilan aikainen omaisuuden arvonnousu ei näin ollen vähennä kassan osakkaan vastuuta eikä selvitystilanaikainen arvonlasku lisää kassan osakkaan vastuuta.

Vakuutusoikeus totesi edelleen, että eläkekassan osakkailleen vuonna 2016 osoittamaan lisävakuutusmaksuun oli sisältynyt eläkejärjestelmän edellyttämä tuottovaatimus eli rahastoonsiirtovelvoite ajalta 16.12.2011 - 30.9.2016. Asiassa oli seuraavana ratkaistava milloin rahastoonsiirtovelvoitteen peruste oli syntynyt ja olivatko eläkekassan osakkaat maksuvelvollisia myös tältä osin.

10. Eläkekassan vuonna 2016 määräämään lisävakuutusmaksuun oli siis sisältynyt rahastoonsiirtovelvoite eli eläkejärjestelmän tuottovaatimus ajalta 16.12.2011 - 30.9.2016. Eläkekassa oli vakuutusoikeudelle 10.3.2020 saapuneessa lausunnossaan todennut, että eläkejärjestelmän edellyttämä tuottovaatimus oli ollut suuruusluokaltaan 5 %:a vuodessa. Selvitystila-ajalle 30.9.2016 mennessä eläkekassan vastuuvelalle laskettu rahastoonsiirtovelvoitteen määrä oli ollut 34.700.000 miljoonaa euroa eli keskimäärin 4,7 %:a vuodessa. Eläkekassa oli todennut, että koska eläkejärjestelmä lähtökohtaisesti edellyttää eläkekassan varoille rahastoonsiirtovelvoitteen mukaisen kasvun, oli luontevaa, että omaisuuden realisoinnin vuoksi myöhempään ajankohtaan siirtynyt osakkaiden maksuvelvollisuus sisälsi myös rahastoonsiirtovelvoitteen määrän.

Muutoksenhakijan ja Z vakuutuslaitoksen näkemyksen mukaan rahastoonsiirtovelvoite ajalta 16.12.2011 - 30.9.2016 kohdistui kokonaisuudessaan selvitystilan alkamisen jälkeiseen aikaan. Kysymys oli selvitystilan jälkeen syntyneestä vastuusta, eikä vastuun peruste ollut syntynyt ennen selvitystilan alkamista. Muutoksenhakija ja Z vakuutuslaitos olivat katsoneet edelleen, että mikäli eläkekassan osakas olisi ollut vastuussa selvitystilan aikana rahastoonsiirtovelvoitteen aiheuttamista vakavaraisuusvaatimuksista, olisi tämä merkinnyt osakkaan riskin kasvua selvitystilan aikana. Jos osakkaiden olisi katsottu olevan vastuussa rahastoonsiirtovelvoitteesta, he olisivat olleet takuumiehiä tuottovaatimusten saavuttamisessa koko sanotulta ajalta.

Vakuutusoikeus oli 16.4.2015 antamassaan päätöksessä katsonut, että eläkekassan osakkaiden vastuu päättyy eläkekassan selvitystilaan. Myös sosiaali- ja terveysministeriö oli vakuutusoikeudelle antamassaan lausunnossa todennut, että eläkekassan osakkaiden vastuu eläkekassaa kohtaan määräytyy selvitystilaan asettamishetken tilinpäätöksen perusteella. Lausunnon johtopäätöksenä sosiaali- ja terveysministeriö oli katsonut, että vakuutuskassalakia oli tulkittava siten, että eläkekassalle selvitystilahetken jälkeen syntyneitä velvoitteita taikka eläkekassan vakavaraisuusaseman muuttumista selvitystilan aikana ei tullut ottaa huomioon eläkekassan osakkaan vastuun määräytymisessä.

Eläkekassan osakkaiden vastuun päättymisestä selvitystilaan ovat olleet yksimielisiä myös muutoksenhakija, Z vakuutuslaitos sekä eläkekassa.

Vakuutusoikeus totesi, että rahastoonsiirtovelvoitteen muodossa jokainen työntekijän eläkelain ja merimieseläkelain mukainen eläkelaitos oli velvollinen vuosittain korottamaan vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkerahastoja rahastokoron verran, täydentämään vanhuuseläkevastuita vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkevastuiden täydennyskertoimen mukaista osuutta vastaavalla määrällä ja siirtämään osaketuottosidonnaiseen lisävakuutusvastuuseen osaketuottokerrointa vastaavan määrän työntekijän eläkelain 168 § 2 momentissa mainitun vastuuvelan kymmenesosasta.

Rahastoonsiirtovelvoitteeseen kuuluvat työntekijän eläkelain 168 §:ssä ja 171 §:ssä säädetyt rahastokorko, täydennyskerroin ja osaketuottokerroin. Rahastoonsiirtovelvoitteen perusteella eläkelaitos on velvollinen vuosittain hyvittämään vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkerahastoja, vahvistamaan vanhuuseläkevastuita ja siirtämään vastuuvelkaan suhteutetun osaketuottokertoimeen sidotun määrän osaketuottosidonnaiseen lisävakuutusvastuuseen. Eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja vastuuvelan kattamisesta annetun lain (114/2006) mukainen pääsääntö on, että eläkelaitoksen on katettava vastuuvelkansa sijoituksillaan. Rahastoonsiirtovelvoitteesta eläkelaitos vastaa ensi sijassa sijoitustoiminnan tuotoilla. Sijoitustuoton jäädessä puuttumaan, sen on silti kustannettava puuttuva osuus. Vakuutusoikeus totesi, että puuttuvan osuuden kattamiseksi eläkekassan omaisuutta oli selvitystilan aikana realisoitu ja uudelleensijoitettu.

Vakuutusoikeus katsoi, että eläkekassaan selvitystilahetken alkamisen jälkeen kohdistuvassa rahastoonsiirtovelvoitteessa on kysymys selvitystilassa olevaan eläkekassaan kohdistuvasta tuottovaatimuksesta siinäkin tapauksessa, että rahastoonsiirtovelvoitteen kattamiseksi tarvittavan vuotuisen tuoton puuttuminen selvitystilan alkamishetken ja vuoden 2016 maksuunpanon väliseltä ajalta johtuisikin osaltaan omaisuuden realisointivaatimuksen toteuttamisen aiheuttamasta viivästyksestä vuoden 2011 lisävakuutusvastuun maksuunpanossa.

Edellä lausuttu huomioon ottaen vakuutusoikeus katsoi, että eläkekassan osakkailla ei vakuutuskassalain 130 §:n ja 132 §:n sanamuoto sekä vakuutusoikeuden 16.4.2015 päätöksessä annettu oikeusohje huomioon ottaen ollut vastuuta selvitystilan alkamisen jälkeen syntyneestä rahastoonsiirtovelvoitteesta ajalta 16.12.2011 - 30.9.2016.

11. Vakuutusoikeus totesi, että osakas Y:n lisävakuutusmaksun määrä saatiin vähentämällä vuoden 2012 lisämaksuunpanopäätöksen mukaisesta 13.425.606 eurosta selvitystilahetken vastuuvelkaan tehty korjaus 396.104 euroa ja korjauksesta johtuva vakavaraisuusvaatimuksen alennus 19.805 euroa, yhteensä 415.909 euroa. Kyseinen summa 13.009.697 ositettiin vakuutettujen palkkasummien suhteissa. Näin ollen osakas Y:ltä perittävä lisävakuutusmaksu oli määrältään 151.868,38 euroa.

12. Suomen perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Säännös ilmaisee yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevan pääperiaatteen, johon sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Perinteisesti yhdenvertaisuus lain edessä on merkinnyt ensi sijassa vaatimusta yhdenvertaisuudesta lain soveltamisessa.

Asiassa ei ollut ilmennyt, että työntekijän eläkelain tai vakuutuskassalain säännöksiä vakuutusmaksun maksuunpanosta olisi X eläkekassan tapauksessa sovellettu eri tavalla kuin vastaavassa asemassa olevien muiden selvitystilaan asetettujen eläkekassojen kohdalla.

Sovelletut oikeusohjeet

Vakuutuskassalaki 76 § 1 mom., 83 d § 5 mom., 83 e § 1, 2 ja 8 mom., 111 § 1 mom. 4 kohta, 115 § 1 mom., 121 §, 130 § sekä 132 § 1 ja 2 mom.
Työntekijän eläkelaki 128 §, 131 §, 152 §, 158 § ja 181 § 1 mom.
Hallintolainkäyttölaki 33 § ja 51 § 1 mom.
Suomen perustuslaki 6 § 1 mom.
Eläkekassa X:n sääntöjen kohdat 12a.3, 12c.1 sekä 13.1